Live In Kawasaki Japan 2010




Klassiset 70-luvun bändit ovat havainneet 2000-luvulla uusien albumien julkaisemisen taloudellisesti turhaksi työksi. Pitkään näytti siltä että Uriah Heep tyytyy sekin vain nostalgia tyylisiin best of -kiertueisiin. Onneksi näin ei käynnyt vaan vuonna 2008 julkaistu Wake The Sleeper LP oli bändin paras studiojulkaisu kahteen vuosikymmeneen. Sen vahvuudesta kertonee sekin että tällä lokakuussa 2010 soitetulla keikalla soitetaan siltä yhä neljä kappaletta.

Bändin kahta aiemmin julkaisemaa virallista bootleg-levyä ei voi verrata laadullisesti tähän kolmanteen sillä tämän soundit ovat selvästi yli bootleg-laadun. Itseäni tämä ei haittaa lainkaan sillä näin keikka on kyllä miellyttävämpi kuunneltava kuin vaikka saman vuoden keväällä äänitettyyn Budapestin keikkaan verrattuna.

Idea soitta klassinen studiolevy kokonaisuudessaan ei ole mitenklään tuore, mutta hyvä se on sillä ex-Whitesnake Micky Moodyn avustuksella soitettu Demons And Wizard ansaitsee ehdottomasti tulla julkaistuksi kokonaisuudessaan myös livemuodossa. Tietysti sitä toivoisi että tällaista ajattelua olisi ollut jo vuona 1972 kun tuo klassikko julkaistiin. Bändin nykymuusikot soittavat levyn hyvin ja tekevät sille ehdottomasti kunniaa.

Uriah Heep jatkaa genrensä kiinnostavimpien bändien joukossa vielä 10-luvulla. Asiaa voi pitää yllättävänä, mutta miellyttävänä. Klassikkoja pursuavassa setissä on silti mukana biisejä myös 90- ja 2000-luvulta, joten vanhojen aikojen fanienkin kannattaa tämä levy kuunnella.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit