Dust Bowl




Joe Bonamassan huima julkaisutahti on johtanut siihen että itseltäni osa hänen julkaisuista on ikään kuin mennyt huomaamatta ohitseni vaikka ne tuoreeltaan olenkin hankkinut. Dust Bowlille kävi juuri näin, mutta onneksi kesällä 2013 palasin sen äärelle. Teppo Nättilän tekemässä tuoreessa (Blues News 3/2013) haastettelussa Bonamassa kertoi tämän albumin tarkoituksellisena teemana olleen Americana.

Jälleen kerran tuottaja Kevin Shirley on onnistunut löytämään reilun puolen levyllisen verran kiinnostavaa cover materiaalia. Kahden biisin tekijät myös vierailevat levyllä. John Hiatt vierailee 1998 julkaisemallaan Tennessee Plates'illa. Sillä soittaa toisena kitaristina pitkän linjan countrytähti Vince Gill, joka on tehnyt levylle biisin Sweet Rowenta, jolla hän kitaroinnin lisäksi laulaa. Muita vierailevia laulajia ovat albumin tekemisen aikoihin Joen kanssa Black Country Communionissa musisoinut Glenn Hughes. Miesten duetto Freen Heartbreakerista edustaa Joen ja Kevin Shirleyn tekemän avausraidan Slow Trainin kanssa albumin brittiläistä bluestyyliä. Muutamia kuukausia albumin julkaisun jälkeen Joe äänitti yhteislevyn Don't Explain yhdessä No Love On The Street biisissä taustaa laulavan Beth Hartin kanssa.

Muista covereista Julia Londonin 1957 äänittämä The Meaning Of The Blues sekä vanhan Tommy Lee Jones ja Faye Dunawayn tähdittämän Eyes Of Laura Mars -leffan (Barbra Streisand laulama) tunnari Prisoner ovat itselleni täysin uusia toisin kuin vanha Little Walterin blues You Better Watch Yourself, jota Bonamassa on muutellut sen verran että on ihan oikeutetusti laittanut oman nimensä biisin toiseksi tekijäksi.

Itselläni on tapana jakaa Joe Bonamassan albumin biisit kahteen kategoriaan; omat ja muiden. Tällä levyllä aidosti omia biisejä on neljä. Niistä vielä 2013 kitaristin keikkasetissä mukana olleet Slow Train ja Dust Bowl avaavat albumin.

Petri Myllylä 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit