Michael Schanker Group: MSG




Muistan ostaneeni tämän levyn pari kuukautta sen ilmestymisen (marraskuu 1981) jälkeen keväällä 1982. Viettäessäni seuraavaa kesää Englannissa, näin levykauppojen hyllyllä bändin livelevyn. Kalliin japanilaisen painoksen sijaan päädyin lopulta edullisempaan Eurooppa-painokseen. Tuolloin kesällä 1982 syntynyt Schenker diggailu on kestänyt kaikki vuosikymmenet ja MSG kuuluu yhä vakituisesti soitettavien levyjen joukkoon. Myin nuoruudessani typeryyttäni lähes kaikki hankkimani vinyylit, mutta lopulta syksyllä 2011 hankin tämän MSG II:ksi ristimäni LP:n takaisin hyllyni. Muutama vuosi myöhemmin ostin levyn US-painoksen, jossa on muun maailman painokasta poikkeava tyylikäs musta/puna/valkoinen kansi.

Levyn avaa todella loistava avausraita (Are You) Ready To Rock. Perään tulee vielä hienot Attack Of The Mad Axeman, On And On. Alku on enemmän kuin lupaava. Kun kakkospuolelta löytyy vielä sellaiset MSG:n livesettin tiensä löytäneet kappaleet kuten But I Want More ja varsinkin Never Trust A Stranger, voi sanoa kyseessä olevan ehdottomasti yksi vuoden 1981 kovimmista hard rock -julkaisuista.

Schenkerin ensimmäiseen soololevyyn verrattuna MSG oli jo ihan aito bändilevy. Cozy Powell oli siirtynyt Ritchie Blackmoren bändistä saksalaiskitaristin leiriin. Basistina oli Alex Harvey Bandistä tullut Chris Glen ja koskettimissa/kitarassa oli Schenkerin UFO-aisapari Paul Raymond. Mikkitelineen varressa pysyi vain vaivoin nimekkäiden soittajien kanssa samalle viivalle kykenevä Gary Barden.

Koska levyllä on lähes sama nimi kuin ensimmäisellä levyllä, tätä levyä on yleisesti kutsuttu MSG II:ksi. Vuonna 2009 julkaistulla remasteroidulla levyllä on bonuksina Never Trust A Stranger -biisistä vaihtoehtomiksaus sekä kuusi liveraitaa bändin ensimmäiseltä Englannin kiertueelta. Vinyylilevyn ystävänä tuntuu pahalta suositella albumia CD-muodossa, mutta sen soundi kuulostaa minusta ohutta vinyyliä tanakammalta. Tarkan markan ihmisille vinkiksi että bändin koko studiotuotanto ja enin osa livejulkaisuista löytyy viiden CD:n The Chysalis Years -boxilta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit