Arnold Corns: Man In The Middle




Kun David Bowie 1980-luvulla muuttui kaikille tutuksi rocktähdeksi, alkoi herran tuotannon aiempikin materiaali käydä kaupaksi. Bowien "viimeisen keikan" julkaisu rohkaisi etsimään enemmänkin materiaalia 1970-luvun alusta.

1970-luvun alussa Boviella oli päällä hirmuinen luomisvauhti. Studiolla äänitettiin kappaleita, joista osa ei ole nähnyt vieläkään virallisesti päivänvaloa, osa taas julkaistiin jonkin singlen B-puolena. Kaikki tämä on osaltaan tehnyt Bowien tuotannon kronologisen seuraamisen hankalaksi. Arnold Corns -sessiot olivat vinyylin kannen mukaan 17.6.1971, mutta joidenkin lähteiden mukaan ensimmäinen single olisi julkaistu jo toukokuussa 1971. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että Bowie kehitteli Arnold Cornsin suunnilleen samoihin aikoihin kuin Hunky Dory -albumiaan.

Arnold Cornsin nimellä julkaistiin kaksi singleä: Moonage Daydream / Hang On To Yourself (1971) ja Hang On To Yourself / Man In The Middle (1972). Hieman hämäävästi Man In The Middle -maksilla ei kuulla Moonage Daydreamia, mutta sen sijaan siltä löytyy Looking For A Friend. 

Arnold Corns oli Bowien yritys toimia uuden rocktähden taustalla. Joissakin elämäkertateoksissa väitetään, että Bowie koetti näin suojella itseään epäonnistumiselta. Toisaalta jälkeenpäin katsottuna koko projekti näytti olevan Ziggyn esivaihe - olihan singleillä kaksi tulevaa Ziggy Stardustille päätynyttä kappaletta. Taustajoukkona oli käytännössä parilla miehellä vahvistettu Spiders From Mars, ja itse asiassa yhtyeen keulamies Freddi Burretti ei juurikaan päässyt esille.

Tuttujen kappaleiden Arnold Corns -versiot ovat selvästi rupisempia kuin Ziggy Stardustilla kuultavat. Se ei oikeastaan ole mikään ihme, sillä käytössä ei ollut paljon aikaa. Spiders soitti rokkia vakuuttavasti, ja Ronsonin soitto onkin kappaleiden parasta antia. Kovalle Bowie-diggarille levy on etsimisen arvoinen, sillä Man In The Middle ja Looking For A Friend taitavat löytyä ainoastaan tältä maksisingleltä. Muille kappaleiden viimeistelemättömyys saattaa tuottaa ikävän yllätyksen.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit