Live In Black




 

Jorn Landen soolobändin tyylilaji on perinteinen brittiläinen heavy metal. Se soittaa sitä samaa materiaalia mitä Ronnie James Dio, Judas Priest, Black Sabbath ja jopa David Coverdale jossain vaiheessa uraansa teki. Pääosassa on laulajan komea ääni. Se on itse asiassa kaikki kaikessa. Jokaisen legendan ääni on ainutlaatuinen ja tunnistettava. Sillä tontilla ei ongelmia ole. Jorn laulaa kuin kuka tahansa noista varhaisemmista mestareista parhaina päivinään. Hänen äänessään on sopivassa määrin rosoa ja raspia, unohtamatta hienoa rekisteriä. Raamejakin hänelle on suotu.

 

Toiseksi tärkeimmät seikat kunnon hevissä ovat aina olleet hienot riffit ja kekseliäät, tarttuvat kappaleet. Nyt tullaankin sille alueelle millä tämän viime vuoden Sweden Rock Festivalilla äänitetyn keikan ongelmat majailevat. Tupla-livennnnnnnn neljä ensimmäistä kappaletta Road Of The Cross, Shadow People, Below ja We Brought The Ange ovat kaikki kuin samasta kivestä hakattuja. Tempoa voisi setin alkupuolella olla enemmän. Porukka pitää saada mukaan. Raskas ja tyly runttaus puuduttaa aika pian. Jos näin käy kotona, miltä keikalla on tuntunut? Vasta viidentenä kuultava Stormcrow rokkaa vähän nopeammin. Jornin katalogissa on enemmänkin nopeita biisejä, minä tiedän koska kaikki hänen levynsä löytyvät hyllystä, miksei niitä ole käytetty? Mielikuvitusta ja jonkinlaista draamantajua on puuttunut, kun settilistaa on mietitty. Ykköslevy jatkaa valitsemallaan linjalla loppuun asti.

 

Kakkoslevy alkaa kuin ensimmäinen. Black Song on hidas, raskas ja tylsä. Sitten tarjoillaan ensimmäinen kitarasoolo. Sen olisi voinut jättää pois. Jonkinlaisia ongelmia on myös esityksessä ja bändin tunnetilassa, kun yksi Worldchanger-levyn ja samalla Jornin hienoimmista kappaleista, eli Tungur Knivur esitetään välinpitämättömän monotonisesti. Sitten kuullaan lisää turhaa kitarointia. Rauhallinen Rock'n'Roll Angel tarjoilee vähän enemmän sävyjä kuin aiemmat kappaleet. Rumpusoolo. Kaikki kliseet mukana. Sitten Soul Of The Windin myötä bändi palaa tylyyn runttaukseen. Onneksi Thin Lizzy -laina Are You Ready kulkee ja rokkaa. Samoin tekee keikan päättävä Lonely Are The Brave -levyltä napattu War Of The World. Setin lopetus on hyvä.

 

Muutamista valonpilkahduksista huolimatta Live In Black on synkkä, sanoinko jo raskas ja tasapaksu paketti. Jorn pystyy parempaankin. Hänen edellinen Live In America oli, monista covereista huolimatta, mielenkiintoisempi ja antoisampi kokonaisuus. Annan tälle kolme mustaa varista viidestä.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit