Trisector




 

Vähän jännitti kun laitoin soimaan tämän vuonna 2008 ilmestyneen Van Der Graaf Generator -levyn. Sitten edellisen Present-studiolevyn yhtye oli antanut kenkää puhaltajalleen David Jacksonille. Ihmettelin miten bändi pystyy kuulostamaan itseltään ilman Jacksonin huilu- ja varsinkin saksofoniosuuksia. Ne olivat niin tärkeä osa VDGG-soundia. Näin levyä muutaman kerran kuunnelleena täytyy huokaisten todeta, että pelko oli turha. Nyt on selvää, että Van Der Graaf Generatorin ydin muodostuukin kolmikosta Peter Hammill, Hugh Banton ja Guy Evans.

 

Kun Trisectorin laittaa soimaan, ei pidä hätääntyä levyn avaavasta hieman köyhän miehen Dire Straitsilta kuulostavasta The Hurlyburlysta. Tuo instrumentaali on levyn heikoin lenkki. Jo seuraavan kappaleen koskettimilla soitettu alku kertoo, että ihan oikean VDGG-progen kanssa tässä ollaan tekemisissä. Vähän alle neljään minuuttiin rakennetaan melkoinen draaman kaari. Sama pätee kaikkiin kappaleisiin. Näennäisesti vähäisistä osasista kasvatellaan melkoisia sävelkudelmia. Pääosassa ovat kaikki soittajat, vaikka Bantonin koskettimille annetaankin hurjasti tilaa. Hän soittaa valittavia ja rääkyviä sooloja, ikään kuin hämätäkseen, että saksofoni todellakin puuttuu levyltä. Evansin tarkan ja harkitun rummutuksen ansiota on kappaleiden elävyys. Hammillin tehtävä on tuoda biiseihin tunnetta, eloa ja teatteria. Kitaraakin Peter joutuu soittamaan, paikoin jopa oikein hakkaamaan, yllättävän paljon.

 

En arvannut yhtyeen tekevän enää Over The Hillin veroista progevyörytystä. Sen kuultuaan on vakuuttunut siitä että tämä kolmikko pärjää ilman kenenkään apuja. Jos avausraitaa ei lasketa, tältä levyltä ei löydy huonoa kappaletta.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit