Live August 19, 2005 - The Bowery Collection




 

CBGB oli rock-klubi tai oikeastaan rock-pyhättö New Yorkissa. Sen perusti Hilly Kristal vuonna 1973 Boweryn kaupunginosaan. Viimeisen konsertin siellä esitti Patti Smith 15.10.2006. Seuraavana päivänä paikka suljettiin. En tiedä minkälaista politikointia ja kähmintää tuossa oli taustalla, mutta keuhkosyöpää sairastanut Hilly kuoli vuotta myöhemmin kuin hänen elämäntyönsä.

 

The Ramonesin, Misfitsin ja vastaavien ohella Living Colour esiintyi, varsinkin uransa alkutaipaleella, usein CBGB:ssä. Living Colour, tai sen levy-yhtiö, julkaisi vuoden 1989 CBGB-keikan pari kolme vuotta ennen tätä The Bowery Collection -CD:tä. Keikoilla kuullaan paljon samoja kappaleita. Äkkiseltään settilista näyttää hieman turhankin tutulta. Tarkemmin katsottua huomaa, että on molemmilla levyillä muutamia ajankohtaisia raitojakin mukana. Vuoden 1989 konsertissa esiteltiin Type-levyn materiaalia. 2003 ilmestynyt Collideøscope oli vielä 2005 ”uusi”. Tosin In Your Name, Sacred Ground ja Terrorism eivät anna siitä kovin hyvää kuvaa. Stain-levyltä mukana on vain Ignorance Is Bliss, versio on erinomainen.

 

Oli miten oli, Live August 19, 2005 antaa hyvän kuvan siitä kuinka tiukassa keikkakunnossa Living Colour oli kesällä 2005. Se ei esitä musiikkiaan niin kuin se sen aikanaan äänitti. Livenä Living Colour on eläväisimmillään. Suosittelen kokeilemaan.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit