Welcome 2 My Nightmare




 

Alice Cooperin edellinen levy Along Came A Spider käsitteli tarinaa sarjamurhaajasta, joka leikkasi uhreiltaan jalan rakentaessaan hämähäkkiä. Pieleenhän tuo meni, kun rakkaus tuli ja sotki kuviot. Cooperin piti tehdä tuolle levylle jatko-osa, mutta taas suunnitelmat menivät uusiksi. Rock'n'Roll Hall of Famen väki oli sitä mieltä, että Alicen oli aika päästä suurten ja valittujen joukkoon. Juhlatilaisuudessa artisteilla on tapana esiintyä. Alice Cooper soitti alkuperäisen bändinsä kanssa. Mukana olivat Michael Bruce, Dennis Dunaway ja Neal Smith. Poissa oli vain soolokitaristi Glen Buxton, joka kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1997. Tuo esiintyminen johti siihen, että vanhat herrat kirjoittivat hieman musiikkia yhdessä. Kun yhtälöön lisätään vielä tuottaja Bob Ezrin, jonka käsialaa on Alice Cooperin ensimmäinen soololevy Welcome To My Nightmare, ei ole ihme että hämähäkki sai jäädä ja tilalle tuli nykyaikaisia painajaisia.

 

Welcome 2 My Nightmare alkaa yllätyksellisesti, mutta samalla kerrassaan upeasti. I Am Made Of You vie paitsi Alicen myös Ezrinin maailmaan. Tuo mestari tietää miten pienistä palasista loihditaan ääniteoksia. Ensimmäinen rokkiraita Caffeine kertoo, yllätys, yllätys, siitä kuinka jännää nukahtaminen voi olla. Ikinä ei tiedä mitä unet tuovat tulleessaan. Autotallissa tehtyä 70-luvun puolivälin purkkarokkia on mukana jonkin verran. Mielestäni nämä esitykset toimivat paremmin kuin vaikkapa Michael Monroen vastaavat. Originaalia pystyy vain matkimaan.

 

The Nightmare Returns on lyhyt välisoitto, joka yhdistää ensimmäisen Welcome To My Nightmaren uuteen. Levyllä on myös muita viittauksia alkuperäiseen. Ne tuovat mukanaan tunnelmaan sopivaa jatkuvuutta. Näillä levyillä on paljon samaa. Molemmilla esimerkiksi yllätetään. Last Man On Earth kuulostaa Tuomari Nurmion Tonnin stifloilta ja Disco Bloodpath Boogie Fever on ehkä tuleva tanssilattioiden hitti. Hieno kappale on myös perheväkivallasta kertova When Hell Comes Home. Cooper osaa olla jollain kierolla tavalla myös kantaaottava ja valistava. Viime kesän keikoilla kuultu I'll Bite Your Face Off on lähempänä Rolling Stonesia kuin Jaggerin uuden bändin tekeleet.

 

Vaikka Welcome 2 My Nightmare kuulostaa vahvasti 70-lukuiselta, sen pystyy kuvittelemaan Alice Cooperin diskografiassa Goes To Hellin paikalle, kuuluu levyltä myös Cooperin myöhempi tuotanto. Siis jos tässä vaiheessa on tullut mieleen, että eipä taida tällä levyllä olla mitään Poisonin kaltaista kasarikamaa, niin kannattaa kuunnella What Baby Wants. Cooper esittää sen yhdessä pop-diiva Ke$han kanssa. Luulisi sen kelpaavan hattaratukkahevistä pitäville.

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit