Worship Music




 

Onhan tätä odotettu. Worship Music on Anthraxin ensimmäinen studiolevy sitten vuoden 2003 We've Come For You Allin. Tuolla levyllä lauloi vielä John Bush. Sitten tuli reunion, joka sotki kaiken. Joey Belladonna tuli takaisin mikrofonin varteen jollottamaan yhtyeen 80-luvun lopun hittejä. Uutta materiaalia tuo vielä Persistence of Timella, vuonna 1990, esiintynyt kokoonpano ei saanut aikaiseksi. Joey lähti ja niin teki myös soolokitaristi Dan Spitz. Kännisession jälkeen uudeksi laulajaksi ilmoittautui Slipknotin ja Stone Sourin Corey Taylor. Hän ei päässyt ikinä studiolle asti. Soolokitaristiksi palannut Rob Caggiano ehdotti laulajan tontille ystäväänsä Dan Nelsonia. Hän kelpasi. Bändi soitti muutamia keikkoja mm. Iron Maidenin lämppärinä ja sulkeutui sitten levyntekoon. Worship Musicin piti ilmestyä pari vuotta sitten. Jostain syystä, ja kukaan ei kerro miksi, Dan Nelson ei tullut yhtyeen mukana vuoden 2009 Sonisphere-keikoille. Anthrax perui suurimman osan konserteistaan ja esiintyi Englannissa John Bushin kanssa. Huhuiltiin, että Bush olisi liittynyt jäädäkseen. Huhu oli väärä. Häntä koipien välissä Charlie Benante ja Scotti Ian, kaksikko joka oli alun perin halunnut Belladonnasta eroon, joutuivat soittamaan Joeylle ja kysymään josko tämä tulisi apuun. Viimeinen oljenkorsi piti. Tänä vuonna yhtye on nostanut profiiliaan Big 4 -keikoilla lämmitellen Megadethia, Slayeriä ja Metallicaa. Nyt ajoitus uudelle materiaalille on kohdillaan.

 

Mitä tuo uusi materiaali sitten on? Se on osin muutaman vuoden vanhaa. Worship Musicin aloittaa jo Dan Nelsonin kanssa kuultu Worship/Hell On Earth. Se tuo mieleen edellisen levyn avausraidan What Doesn't Die. Belladonna yrittää ja yrittää, mutta hänen äänensä ei vakuuta. Hän ei kuulosta yhtä aggressiiviselta kuin itse kappale. Radioystävälliseltä kuulostava The Devil You Know ja myös Nelsonin esittämänä kuultu Fight 'Em Till You Can't ovat lähimpänä thrash metallia tällä levyllä. Worship Music ei ole Scott Ianin lupaama paluu thrash metal -juurille. Neljänteen raitaan asti levy on silti kuulostanut ihan positiiviselta yllätykseltä. Sitten tuleva teko pirteä I'm Alive on kamala! Puolessa välissä levyä yhtye lähtee jollekin ihmeelliselle aikuisheviretkelle. Se ei palaa siltä vasta kuin viimeisenä kuultavalla Revolution Screamsillä. Sekin on Belladonnan esittämänä vaisu verrattuna Nelsonin versioon. Kyllä, vertailu on pahasta. Piiloraidaksi on jemmattu Refused-cover New Noise. Juu, Belladonna on silläkin oma itsensä.

 

Worship Music on melodinen hevilevy. Belladonnan laulu kuulostaa hyvältä, jos pitää oopperatyylisestä kailotuksesta. Musiikilla ei ole thrash metallin kanssa paljoakaan tekemistä. Hyviä riffejä, tiukkaa soittoa ja joitakin hienoja sooloja siltä toki löytyy. Sikäli se on kuin päivitetty versio bändin 80-luvun lopun menestyslevy State Of Euphoriasta. Tuostahan tykkäsivät kaikki, tytötkin. Mitenköhän nyt käy?

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit