State of Euphoria




Mitä? Selloja Anthraxin levyllä! State of Euphoria oli Anthraxille tärkeä levy. Sen edeltäjä Among The Living oli nostanut bändin thrash-väen tietoisuuteen. Nyt oli aika vakiinnuttaa paikka Metallican, Slayerin ja Megadethin rinnalla neljän ison joukossa. Se onnistui melkein. Bändi sai hyviä keikkoja mm. Ozzyn ja Metallican lämppärinä  ja soittipa se Hämeenlinnassa Giants of Rockin pääesiintyjänä. Näkyvyydestä ei ollut puutetta. MTV soitti videoita kovasti. Levyn arvostelut vaan eivät olleet kovin suotuisia ja myyntikin jäi heikoksi, jos verrataan vaikkapa hupi-EP I’m The Maniin. Levyn kansi oli värikäs ja niin oli edelleen yhtyeen lavameininkikin. Fani tykkäsi.

Be All End All on edelleen kerrassaan upea kappale. Sen selloalku olisi hieno minkä tahansa bändin levyllä. Biisin on yksi yhtyeen parhaista kautta aikojen. Koko A-puoli on erinomainen. Out of Sight Out of Mind vitsailee muille shortsit omineille bändeille. Ota riffi, ota rivi, kun kukaan ei näe se on sinun. Make Me Laugh naureskelee Amerikassa tuohon aikaan kovasti otsikoissa olleille tv-saarnaajille. Antisocial oli alun perin ranskalaisen Trustin biisi. Jep, sen jossa Iron Maidenin Nicko McBrain soitti muinoin. Siitä tuli hitti, jota bändi soittaa edelleen jokaisella keikallaan. Ei olisi enää pakko. Onnistunut valinta, pakko myöntää. Levyn massiivisin kappale on kodittomuudesta kertova Who Cares Wins. Sen tiivis ja tiukka riffittely enteilee jo tulevaa. Seuraava levy oli tuota täynnä.

B-puolen avaava Now It’s Dark kertoi Blue Velvet -leffan tarinan. Biisi oli hyvä ja pääsi keikkasettiin. Sitten alkaa täyte. Schism kertoo nimensä mukaisesti ihmisten ristiriidoista. Bändi oli avoimesti kaikenlaista rasismia vastaan. Misery Loves Company pohjautui tietty Stephen Kingin kirjaan Misery. 13 on vitsi, joka ei ole ikinä auennut. Finale on hauskalla tekstillä varustettu ihmissuhdevuodatus. ”Join kolme sikspäkkia että voin katsoa sinua kasvoihin”, eipä tuohon lisättävää.

State of Euphoria oli vakavampaa Anthraxia kuin edeltäjänsä. Se oli jotenkin silotellumpi kuin mitä bändiltä odotettiin. Sillä oli hitti ja siitä pitivät myös tytöt. Moni bändi olisi tyytyväinen. Joey Belladonna lauloi paremmin kuin koskaan. Scott Ianin mielestä se on kuitenkin yhtyeen heikoin levy. Se tehtiin liian nopeasti ja hätäillen. Näin voi olla.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit