Kingdom




 

 

Tsekkiläistä metallia, enpä ole moista aiemmin kuullut. Äkkiseltään täytyy tunnustaa etten tunne siitä maasta kuin muutaman oluen. Niistä pidän. Tosin lyhyt visiitti Prahan yöelämään joskus vuosia sitten ei tee minusta asiantuntijaa panimoalalla. Vaan lätinät sikseen ja kuulostelemaan. Kansien perusteella on odotettavissa tylyä kyytiä. Menikö tuosta jotain vai tuliko ulos?

 

Vibrathörr tuo sanana mieleen Voivodin ja levynsä Rrröööaaarrin yhdistelmän. Voi se tarkoittaa myös rouvasväen työkalua. Bändin musiikissa on tuota rrröööaaarriä ihan riittämiin. Vokaalit karjutaan kuulijalle niin että varmasti menee ja jää sanoma perille. Liekö solisti kuunnellut Kreatorin Milleä? Tekstit kertovat pärjäämisestä ja siitä kuinka ei saa antaa isompien töniä. Tai sitten totta vie tönitään takaisin. Totta kai kuulijoita muistutetaan myös uskonnon teennäisyydestä. Onpa mukaan mahtunut biisi veriteostakin. Tässä tapauksessa kosto on kaikkea muuta kuin suloinen.

 

Musiikillisesti Kingdom on kaiketi enimmiltä osin kipakkaa thrash metallia, mutta seassa on mausteena jos jonkinlaista metallin alalajia. Äkkiseltään nopeista riffittelyosuuksista tulevat kotimaiset Terveet Kädet ja varsinkin Rytmihäiriö mieleen. Muutamat hitaat ja rytmikkäämmät osuudet paljastavat, että myös Biohazardin kaltaista hardcorea on kuunneltu. Raskaat ja nopeat osuudet ovat balanssissa ja kappaleet pysyvät hyvin kasassa. Kaiken kaikkiaan soitto pelaa ja käy!

 

Jos nyt jostain pitää rutista, ja ainahan vähän pitää, niin solisti Tom Macháček olisi voinut jättää puhtaat lauluosuudet laulamatta. Jotenkin karjumisen ja kepeämmän äänen kontrasti on liian suuri toimiakseen. Kuten se on niin usein todettu - kikkailematta paras! Niinhän se on myös oluiden kanssa.

 

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit