Mountain: Go For Your Life




Go For Your Life on aivan erilaista musiikkia kuin mitä bändin nimissä julkaistiin 70-luvulla. Valitettavasti sillä ensimmäiseen (1969-1971) ja toiseen (1973-1975) toimintakauteen verrattuna Go For Your Life on laimea, mauton ja ei-kiinnostava albumi. Se olisi bändin uran heikoin albumi ellei sama kolmikko olisi tehnyt 11 vuoden kuluttua vielä heikompaa Man's Worldia. 

Basisti Mark Clarke on myös Felix Pappalardiin verrattuna aivan liian "siisti" soittaja. Tosin 80-luvun tuotantotyyli oli mitä oli. Satoja levyjä arvioineena en ole yleensä luo mielipiteitäni levystä vain yhden kuuntelukerran jälkeen. Nyt niin kumminkin teen, mutta jos kuuntelen tämän albumin joskus toistamiseen, ja mielipiteeni siitä muuttuu, en varmasti jätä sitä kertomatta. Albumilla on muutamia erinomaisia biisejä, kuten avausraita Hard Times, mutta ei tämä levy silti minuun uppoa.

Useat 70-luvun starat olivat 80-luvun puolivälissä hukassa sillä yleinen musiikkimaku oli muuttunut ja MTV:n myötä musiikkia markkinointiin uusille kuulijoille uusin keinoin. Useat Woodstock-sukupolven muusikot olivat vaikeuksissa yrittäessään tehdä kaupallista musiikkia uudessa markkinatilanteesaaan. Pyrkiessään muuttumaan he, kuten Mountain tässä tapauksessa pyllisti omille alkuperäisille faneilleen.

Levystä on julkaistu muutama uusintapainos. Kuvissa vuoden 2001 levy. Vuonna 2008 CD-levyn kanteen hukkuvan vuoristomaiseman keskelle upotettiin Leslie Westin kuva. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit