Live On Ten Legs




Pearl Jam on kova yhtye julkaisemaan live-levyjä. Live On Ten Legs kuitenkin vasta toinen varsinainen ja kunnollinen live-kokoelma. Sille on kerätty kappaleita vuosien 2003-2010 konserteista, eli mistään varsinaisesta kokonaisesta keikkatallenteesta ei tällä kertaa voi puhua. Yhtyeen bootleg-sarja on niitä varten jotka haluavat kuulla myös yleisön ääniä ja muita häiritseviä juttuja. Live-fiilis tällä paketilla on silti hyvä. Bändi on todella osannut valita mukaan hyvät versiot kappaleista.

Materiaalia on yhtyeen koko uran varrelta, mutta ehkä yllättävästikin pääpaino on uran alkupään biiseissä. Jopa monilta bootlegeilta puuttuva Jeremy on otettu mukaan. Levyn avaa rennosti rokkaava Arms Aloft, joka on Joe Strummer & The Mescaleros coveri. Mukana on toinenkin laina, Public Image Ltd:n nimikappale. Sekin on riemukas punkralli. Pearl Jam julkaisi tänä vuonna myös koko uran kattavan kokoelman. Mieluummin tätä kuuntelee.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit