Blues For The Red Sun




 

Kyuss kehittyi vuoden aikana hurjasti. Bändi oli löytänyt omanlaisensa tyylin ja onnistui muovaamaan sen jo lähes täydelliseksi tällä toisella levyllään. Se yhdisteli heviä, bluesia, psykedeliaa, boogieta ja metallia aivan erilaisella tavalla kuin Seattlen grunge-ryhmät. Jos pohjoisessa otettiin mallia Led Zeppelinin kaltaisista bändeistä, Kalifornian aavikolla matkittiin Blue Cheerin- ja Black Sabbathin -tyylistä jyräystä. Kitaran ja basson muodostamaa mökävallia tuki jämäkkä komppi. Iso kiitos Kyussin kasvusta ja tämän levyn erinomaisuudesta menee varmasti tuottaja Chris Gossille, joka tunnetaan myös stoner-ryhmä Masters of Realityn kitaristina. Hänen ansiotaan lienee levyn jyräävä, raskas, mutta samalla ilmava soundi. Osansa teki varmasti myös se seikka, että kitaristi Josh Homme soitti kitaraansa bassovahvistimen kautta.

 

Ei mennyt kauaa kun Kyussin ja sen kaltaisten bändien musiikkia alettiin nimittämään stoneriksi. Ehkä tuo johtui musiikin junnaavuuden lisäksi myös bändien harrastamista päihteistä. Jotkut puhuivat jumitusrockista. Blues For The Red Sun ei ole pelkkää jumittamista. Itse asiassa koko levy paahdetaan läpi aika hyvällä kiihkolla. Tiedättekö sen fiiliksen kun ajaa vähän liian kovaa, vähän liian hienolla avomallin vuokra-autolla Los Angelesista autiomaan läpi kohti Palm Springisia? Se vapauden tunne on päihdyttävä. Ympärillä on vain hiekkaa, kalliota ja tuhansia tuulimyllyjä? Santa maistuu suussa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Ilmavirta ei juurikaan viilennä menoa, ilmastointi on turha. Jopa kalkkaroilla on jano. Jos ette ole noilla kulmilla poikenneet. Kokeilkaa. Tämä levy on soundtrack tuolle retkelle. Kunnolla avauduttuaan se paljastaa, että autiomaa on täynnä pieniä kasveja, elämää on jos jonkinlaista. Väripaletin kaikki värit ja sävyt löytyvät tuosta tasaisesta keltaisen harmaasta massasta. Kyuss onnistui luomaan kotipaikkansa näköisen levyn.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit