No Jive




Kun Salvo aloitti vuonna 2009 julkaisemaan Nazarethin levyjä remasteroituina painoksina, päätin vihdoinkin tutustua bändiin kunnolla. Vuoden 2010 aikana kuuntelinkin bändin tuotannon aina vuoden 1986 Cinema-albumiin saakka. Suunnilleen siihen saakka olin itse aikanaan 80-luvulla ollut kuuloetäisyydellä bändin musiikkiin.

Kun bändi julkaisi kahdeksannentoista studiolevynsä No Jive vuonna 1991, en ollut kuullut bändistä vuosiin enkä tullut kuulemaan vielä pitkään aikaan sillä ostin bändin kokoelmalevyn vasta joskus vuonna 2005. Kuuntelin tämän levyn ensimmäisen kerran vasta joulukuussa 2011 eli aika tarkalleen 20 vuotta sen julkaisun jälkeen. 

Vaikka No Jiveä on turha nostaa minkäänlaiseen klassikkoasemaan, se maistuu hienolta levyltä ilman suuria hittejäkin. Every Times It Rains kuulostaa juuri sellaiselta biisiltä kuin tältä bändiltä odottaa. Levyn bonuksena oli uusi versio This Flight Tonight -hitistä. Myöhemmillä julkaisuilla on ollut mukana parista levyn kappaleesta ns. alternative versiot.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit