Ten Years After




Nouruudessani 80-luvulla soittotaitoiset kaverini mainitsivat useasti Alvin Leen nimen. Nähtyäni ensimmäisen kerran vuosikymmenen loppupuolella Woodstock-elokuvan kiinnostuin Ten Years Afterista. Tutustuminen bändin levyihin eteni kuitenkin hitaasti, mutta lopulta tammikuussa 2015 vinyylihyllyyni tuli kaikki bändin levyt tästä esikoisesta livelevyyn 1972 saakka.

Bändin nimen mukaan nimetty esikoisalbumi äänitettiin syksyllä 1967, jolloin psykedeelinen musiikki oli valtavirtaa. Mutta Creamin ja Jimi Hendrixin vanavedessä oli nousussa bluespohjainen rock, jota tietenkin kutsuttiin bluesrockiksi. Ten Years Afterin musiikissa on myös selkeä jazz vivahde. Jazzia pelkäävien ei ehkä kannata aloittaa bändiin tutustumista tästä levystä koska se on paikoin todella jazz. Levy ei myöskään vastaa kiinnostavuudeltaan bändin tulevia levyjä, mutta se kyllä onnistuneesti esittelee sen laajan musiikillisen linjan. 

Esikoislevyn kaksi ensimmäistä cover-raitaa taisivat tulla bändille tutuiksi edellisenä vuonna julkaistulta What's Shakin' -blueskokoelmalta. Super(studio)kokoonpano Eric Clapton, Steve Winwood, Jack Bruce ym. esittivät biisin I Want To Know ja Al Kooper versioi omiin nimiinsä vanhan standardin I Can't Keep From Crying. Ten Years Afterin ykköspuolelta löytyy kolmas cover, Willie Dixonin myöhemmin standardiksi kohonnut Spoonfull sekä kaksi Alvin Leen kappaletta. Levypuoliskon päättävä Losing The Dogs on mielenkiintoisen rytminsä kautta yksi levyn kohokohtia.

Bändin omat biisit eivät ole kokonaisuudessaan tässä bändin vaiheessa vielä kovinkaan omaperäisiä vaan niistä kuulee hyvin selvästi bluesklassikoiden vaikutuksen bändiin. Soitannollisesti bändi on valmista kauraa ja heidän soittoa on ilo kuunnella.

Bändin levy-yhtiö julkaisi sen alkuvuosien harvinaisuuksista levyn Alvin Lee And Company. Kaikki tämän levyn biisit löytyvät vuonna 2002 remasteroitujen kolmen ansimmäisen levyn bonuksista.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit