Reunion




Ostettuani tämän levyn heti sen ilmestyttyä koin jonkinlaisen uudelleenherätyksen Black Sabbathin klassista kokoonpanoa kohtaan. Tutustuin bändiin 80-luvun alussa, jolloin Ronnie James Dio toimi sen laulajana. En kuitenkaan vierastanut bändin aiemman vuosikymmenen tuotoksia ja tutustuin seuraavien vuosien aikana bändin koko tuotantoon. Jokin kuitenkin erkaannutti minut Ozzy-aikakauden bändistä ja Reunionin ilmestyttyä olin ollut vuosia kuuntelematta heidän kuutta ensimmäistä albumiaan. 

Vaikka Reunion ei ole erityisen onnistunut levy, se kuitenkin onnistuu perimmäisessä tarkoituksessaan eli esittelee pitkään yhteen kaivatun kokoonpanon soittamassa suurimpia hittejään sekä joitakin yllättäviä ja vähemmän tunnettuja albumiraitoja.

Petri Myllylä

 

Bändin uudelleenkokoamisen voi hoitaa monella tavalla. Tässä on esimerkki siitä, miten homman saa vaikuttamaan mahdollisimman paljon rahastukselta.

Ozzy Osbourne on edelleen monille se ainoa oikea Black Sabbathin laulaja. Tuota taustaa vasten mikä tahansa alkuperäisen kokoonpanon tekemä uusi levytys on levy-yhtiön kannalta riskitön sijoitus. Tämä levy on tehty fanien kannalta pakolliseksi ostokseksi parilla uudella (huonolla) studiokappaleella, muuten kyseessä on livetaltiointi.

Jos 1990-luvun lopussa alkuperäisellä kokoonpanolla soitetut, 1970-luvulta peräisin olevat Black Sabbathin kappaleet kiinnostavat, niin tällä levyllä uteliaisuuden saa tyydytettyä. Muuten tämä on turha levy, joka painii samassa sarjassa Ozzyn Speak Of The Devil -albumin kanssa.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit