No. 4




No. 4 taitaa olla viimeinen Stone Temple Pilots -levy josta innostuin tuoreeltaan ja tosissani. Tämä oli vielä toimiva kokonaisuus. Sillä oli kaikkia elementtejä bändin aiemmilta levyiltä. Tietysti yhtye, tai ainakin solistinsa, oli levyn tekovaiheessa enemmän sekaisin kuin kenenkään pitäisi koskaan olla. Tyylillisesti tämä onkin lähempänä Purplea kuin edeltäjäänsä. Se on raskas, rankka ja aikaan sopivasti kirskuva.

Yhtään jättihittiä tältä levyltä ei tullut. Totuudessa parhaan kappaleen valitseminen on aika vaikea tehtävä. Ley-yhtiö nosti esille runnovan avausraidan Down, pulputtavan bassokuvion kuljettaman kepeän Sour Girlin ja Detroit-henkisen MC5:n. Jollain tapaan ajankohtaisena bändin piti melkein pomppumetallinen No Way Out. Sex & Violence rokkasi kovaa ja tasaisen tylysti. Ehkä hienoin sävellys levyllä on Glide, jolla kuullaan kauniita harmonioita ja eteeristä psykedeliaa. I Got You on rento ja vaivaton. Levyn päättävä Atlanta olisi mennyt täydestä tuon aikakauden Pearl Jam -levyillä.

No. 4:llä Stone Temple Pilots oli vielä kiinni ajassa ja urassaan. Muutama vuosi sitten se oli hukannut molemmat jutut.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit