Velvet Revolver: Libertad




Ihastuin aikanaan bändin esikoislevyyn vaikka siihen tutustuminen jäikin vain muutamaan soittokertaan. Sitä vastoin tähän vuonna 2007 julkaistuun kakkoseen en meinannut saada millään aikaa. Luettuani Teron kommentit, päätin siirtää arvioni kirjoittamista hamaan tulevaisuuteen.

Levyn päätösraidan Gravedancerin perään tuleva piilopaikka Don't Drop That Dime kuuluu omiin suosikkeihini. Japanin painoksessa tuo biisi kuullaan bonusraidan GAS & A Dollar Laugh perässä. Sen lisäksi levyn tulevaisuuden deluxe-painokseen lisättänee iTunes-bonarit, Messages ja Talking Heads -cover Psycho Killer (joka oli myös levyä edeltäneellä EP:llä).

Petri Myllylä

 

Täytyy tunnustaa, että hankin tämän levyn vasta hiljattain. Ehkä sen takia, että Velvet Revolverin ja Stone Temple Pilotsin solistin Scott Weilandin levyt ovat aina kiinnostaneet. Yhtyeen ensimmäiseen levyyn ja Helsingin konserttiin olin pettynyt. Ei minä Libertadiakaan kuunnellessani varsinaisesti riemuitse. Se täytyy kuitenkin sanoa, että jo nyt, kaksi kuukautta ostoksen jälkeen ja useita soittokertoja läpikäyneenä, täytyy tunnustaa, että tällä kertaa sain euroilleni enemmän vastetta.

Contraband myi yli 4 000 000 kappaletta. Se on huikea määrä. Toki levyä ostetaan edelleen. Libertad sen sijaan floppasi. Se ei liene, edes Amerikassa, saavuttanut kultarajaa. Oliko noin moni pettynyt yhtyeeseen? En tiedä kenen ansiota on, vai tuottajaksi valitun Brendan O'Brienin,mutta tässä levyssä on särmää ja säpinää ihan eri tavalla kuin väkinäisellä edeltäjällään.

Libertadilta voi edelleen kuulla sen kuinka Weiland vie ja muu ryhmä vikisee. Nyt tuo muu porukka on alistunut osaansa ja suunta on porukalla koko ajan sama. Tässä tehdään Stone Temple Pilotsin musiikkia nimekkäämmillä soittajilla. Jos ette usko, kuunnelkaa pari ensimmäistä kappaletta Let It Roll ja She Mine sekä viimeinen Gravedancer. Siinä on STP:n, tai siis Velvet Revolverin, kolikon molemmat puolet. Sähäkkää punkahtavaa rockia ja iso, kaunis, tekisi mieli sanoa jopa mahtipontinen, slovari levyn päätteeksi. Jotenkin tuntuisi, että kolmas levy voisi olla napakymppi. Tämä osuu jo tauluun. Noinkohan Weilandin paluu olisi liikaa pyydetty?

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit