XV




King's X ei varmasti isompia esittelyjä tarvitse. Basisti Doug, nykyään Dug, Pinnick, kitaristi Ty Tabor ja rumpali Jerry Gaskill ovat tehneet juttuaan yhdessä jo vuodesta 1983. Ensimmäisen Kings X levyn he julkaisivat vuonna 1988. Out of the Silent Planetin jälkeen vuosien varrelle on mahtunut jos minkälaista King's X -levyä. Suurin osa niistä on ollut hyviä. Kahta samanlaista sieltä on vaikea löytää. Bändi on säilyttänyt ominaissoundinsa läpi aikojen. Pari viimeistä levyä ovat olleet kuitenkin sellaisia, että ainoastaan aivan kovimmat fanit ovat nielleet ne pureskelematta. XV on, niin kuin voi arvata ja olettaa, bändin 15. kokopitkä. Ja se tuo hyviä uutisia! Nyt King's X maistuu taas muillekin.

 

King's X:n vahvuus on aina ollut loistavat laulumelodiat ja -harmoniat. Vertailu niihin neljään liverpoolilaiseen ei mene pieleen. Nyt melodioita on tarjolla suorastaan yltäkylläisesti. Toinen vahvuus on hyvät laulajat. Dug laulaa vahvalla jopa bluesiin vivahtavalla äänellä ja tyylillä. Ty hoitaa ne surumielisempää ja soivempaa ääntä vaativat kappaleet kuten Repeating Myself. Kun vielä Jerrykin laulaa taustoja, niin köörit ovat todella upeaa kuultavaa. Kolmas tärkeä tekijä King's X:n soundille on Dugin bassosoundi. Se jyrää. Se määrää. Yhdessä Gaskillin rytmikkäiden komppien kanssa se nappaa kuulijan kuin kuulijan jalkaterän mukaansa. Pisteenä iin päälle on tietenkin Taborin kitarointi. XV:llä se on paikoin erittäin rujoa, mutta paikan tullen lähes kyyneliin liikuttavan herkkää. Ikinä siinä ei ole mitään liioiteltua. XV:llä 12 täydellistä kappaletta ja jostain ihmeen syystä vielä 2 yhtä hyvää bonus-raitaa. Se on ehdottomasti yksi vuoden 2008 parhaista blues-pohjaisista rock-levyistä, ellei paras.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit