Dogman




 

Jos King's X.llä piti kaiken olla hienosti edellisen levynsä kanssa, tämän pari vuotta myöhemmin ilmestyneen aikoihin kaikki vasta kivasti olikin. Bändi oli hyvää pataa Pearl Jamin kanssa ja niinpä heidän hovituottajansa Brendan O'Brien hyppäsi tekemään levyä Jeff Amentin ja Eddie Vedderin suosikin kanssa. Ja nyt bändi oli riittävän vihainen. Olosuhteet napakympille olivat olemassa.

 

Doug Pinnick oli kasvanut kristillisessä perheessä. Tuo näkyi bändin ensimmäisten levyjen teksteissä. Niissä oli aika paljon rakkautta, ymmärrystä ja armoa. Aikamiehen ikään päästyään hän oli alkanut epäillä asioiden oikeaa laitaa. Kun vielä managerin kanssa oli mennyt sukset ristiin, laulavaa basistia otti kunnolla pattiin. Se kuuluu heti levyn avaavassa nimikappaleessa.

 

Pidin Dogmanista heti. Aika moni piti. Se on edelleen kaikkien näiden vuosien ja levyjen jälkeen King's X:n top-kolmessa. Levyllä on aiempaa raskaampi, mutta yhä bändille ominainen bassovoittoinen soundi. Yhtye ei ole enää niin The Beatles kuin aiemmilla levyillään. Laulumelodiat ovat jollain tapaa karumpia, mutta ne kulkevat käsi kädessä musiikin kanssa. Hienoja kappaleita on monta ja huonoja ei ole yhtään.Yhtyeen keikkasuosikeiksi ovat jääneet runnova Dogman, rymistelevä Complain ja erittäin kaunis Cigarettes. Myös Jimi Hendrix -cover kuullaan konserteissa usein. Itse en osaisi tiputtaa näistä mitään pois. Onneksi ei tarvitsekaan.

 

Jostain syystä levy julkaistiin neljällä erivärisellä kannella. Vaihtoehdot olivat sininen, punainen, vihreä ja keltainen. Minulla on keltainen.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit