Humble Pie: Performance Rockin' the Fillmore




Kun rock-lehdet listaavat historian tärkeimpiä livelevyjä, Humble Pien Performance Rockin' the Fillmore kuuluu yleensä kyseiselle listalle. Luin joskus viime vuosituhannen puolella tällaisen artikkelin ja sen innoittamana hankin itselleni CD:n jolle mahtui sopivasti alkuperäisen 72 minuuttinen tuplavinyyli. Myöhemmin tutustuin bändin studiolevyihin, mutta olen silti todennäköisesti kuunnellut Performancea enemmän kuin bändin studiolevyjä yhteensä. 

Humble Pie muutti 1970 omaa musiikillista suuntaustaan akustissävyisestä hämyilystä raskaaseen boogieen. Performance ilmentää tätä muutosta sillä verrattaessa 1969 jouluna äänitettyyn Los Angeles'in keikkaan on vaikea uskoa että kyseessä on sama bändi. New Yorkin Fillmoren lavalla on loistavasti yhteen soittava bändi, jonka kolme upeaa laulajaa, raskas ja lennokas rytmiryhmä sekä kaksi mielikuvituksellista kitaristia luovat soulista, bluesista ja rockista keitoksen, josta ei voi olla pitämättä. 

Performance yllättää kappalevalinnoillaan. Levyn seitsemästä biisistä vain yksi, Stone Cold Fever on bändi omaa käsialaa. Bändi oli coveroinut Muddy Watersin Rollin' Stone ja Willie Dixonin I'm Readyn mutta loput neljä coveria ovat kiinnostavia valintoja. Bändi aloitti kaikki neljä Fillmoren keikkaansa Ida Cox'in 1927 tekemällä Four Day Creepillä, I'm Readyn jälkeen bändi soitti settinsä keskellä olevan Dr. Johnin I Walk On Gilded Splinters. Universalin julkaistua syksyllä 2013 kaikki neljä keikkaa (28 & 29.5) laatikossa The Complete Fillmore Concerts, huomasin että kaikki neljä vetoa biisistä on useita minuutteja pidempi kuin alkuperäisen LP:n 23 minuuttia joten äänittäjä Eddie Kramer joutui sitä editoimaan saadakseen sen mahtumaan yhdelle vinyylipuoliskolle. 

Humble Pie esiintyi illan toisena artisti ja tämä taisi rajata heidän esiintymisen tunnin mittaiseksi. Molempina päivinä heidän ensimmäiset vedot ovat vain 50-minuuttisia. Lueteltujen kolmen aloitusraidan lisäksi keikan neljäs biisi, Ray Charles'in Hallelujah (I Love Her So) oli setissä vakiona, mutta Performance Rockin' The Fillmoren kolme muuta biisiä vaihtoivat paikkoja setissä. Performancen päätösraita I Don't Need No Doctor on sekin Ray Charles'in julkaisema, vaikkakaan ei hänen oma säveltämä biisi. Se ja Rollin' Stone soitettiin molempien päivien myöhemmässä setissä, mutta Stone Cold Fever soitettiin vain 29.5. ensimmäisessä setissä joten bändillä on ollut kova luotto sen onnistumiseen. Kaikki muut 2LP:n biisit tulevat iltakeikoilta, kolme molemmilta. Kiinnostavaa oli huomata sellainen seikka että alkuperäinen levy on kestoltaan pidempi kuin yksikään neljästä keikasta. 

Vaikka itse olin innosta piukeana neljän keikan julkaisusta, monella voi olla vaikea innostua moisen läpikahlaamiseen. Ostin alkuperäisen Performancen amerikkalaisen vinyylipainoksen vasta 2014 ja vaikka se on loistava levy, uuden miksauksen ja oikean biisijärjestyksen johdosta olisi suotavaa että myös se päivitettäisiin soundinsa puolesta. 

Petri Myllylä 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit