Scorpions: Lonesome Crow




Nuoruuteni yksi muistorikkaimmista konserteista oli Scorpionsin Kuusrockin esiintyminen kesällä 1983. Sen jälkimainingeissa laajensin levyvalikoimaani tällä bändin esikoislevyllä. Muutaman kuuntelukerran jälkeen kiinnostus sitä kohtaan lopahti ja parin vuoden kuluttua myin Kanadassa 1978 prässätyn levyn naapurilleni.

Jostakin syystä maaliskuussa 2010 kuuntelin uudestaan Lonesome Crow'n. En pidä tästä levystä nyt yhtään enempää kuin vuonna 1985. Bändissä ei ole juuri mitään omaperäistä eikä levyllä ole mitään punaista lankaa. Kuusitoistavuotias Michael Schenker ei hänkään ole vielä puhjennut sellaiseen kukkaan kuin pari vuotta myöhemmin ilmestyneellä UFO debyytillään.

Vaikka Lonesome Crow ei uponnut itselleni 1983 eikä edes nostalgiaan 2010, ostin sen 2015 levyhyllyni täytteeksi. Ensikuuntelun jälkeen jouduin epäilemään henkistä tilaani. Vuonna 2009 tehty uusintaprässäys on kansien osalta kopio saksalaisesta 1980 painoksesta. Eli tässäkin levyssä, kuten lähes kaikissa vuoden 1974 jälkeen prässätyistä on painettu isolla että Michael Schenker on UFO:n jäsen. Jos on pakko tämä albumi omistaa, mielummin olisin painanut hyllyyn piiloon alkuperäisen 1972 avattavilla kansilla olevan kolmatta sataa euroa nykyään maksavan alkuperäispainoksen. Tai puolta halvemman 1973 Jenkki-levyn.

Sain syksyllä 2016 takaisin vuonna 1983 ostamani LP:n. Nuoruuden levyn takaisin saaminen lämmittää toki mieltäni, mutta tässä tässä tapauksessa kahden vinyylin omistaminen on silti silkkaa kidutusta.

Petri Myllylä

 

Hannover oli 60-luvun lopussa yksi saksalaisen rockin suurimpia keskuksia. Sieltä tuli varsinkin raskaampaa rockia. Vuonna 1965 perustettu Scorpions voitti paikallisen bändikilpailun 1970-luvun alussa. Palkintona olisi ollut studioaikaa ja levysopimus, mutta tarjottu studio ei bändille kelvannut ja siksi allekirjoitukset jäivät. Sen sijaan vasta perustettu Brain, joka oli saksalaiseen musiikkiin keskittynyt yhtiö, teki tarjouksen joka kelpasi Rudolf Schenkerille ja kumppaneille.

Scorpions matkusti Hampuriin äänittämään esikoislevyään. Lonesome Crow julkaistiin 11. helmikuuta 1972. Se on musiikiltaan vielä täysin Scorpionsiksi tunnistamatonta, lähes amatöörimäiseltä kuulostavan bändin tekemää tavaraa. Soitosta kuuluu yhtyeen ihastus Creamin ja varsinkin Rory Callagherin The Tasten musiikkiin. Kitarasoolot ja varsinkin parin ensimmäisen kappaleen riffit tuovat mieleen Black Sabbathin tuon ajan tuotokset. Laulaja Klaus Meinen ääntäminen on yllättävän sujuvaa verrattuna yhtyeen myöhempiin levyihin. Sen sijaan mies ei käytä ääntään vielä aivan yhtä upealla, no se on makukysymys, tavalla kuin nykyään. Hänen laulamisessaan on vielä melkoisesti Robert Plantin kopioimista.

 

Kaikki Lonesome Crown seitsemän kappaletta ovat täysin erilaisia. I’m Going Mad on kaiketi kaikkein lähinnä rokkia. Hassut köörit kaiketi kuvaavat tuota sekoamista. It All Depends on levyn äänekkäin raita. Siinä yhdistyvät Led Zeppelin, Black Sabbath ja Uriah Heep. Leave Men alun efekteihin on panostettu enemmän kuin itse kappaleeseen. Siinäkin on aivan käsittämättömät taustalaulut. Itse pidän eniten seuraavana kuultavasta rauhallisesta In Search of the Peace of Mindista, joka on rakenteeltaan hieman progressiivinen. Yhtye soittaa sitä edelleen keikoillaan. Inheritancen kitarasoolot ovat levyn parhaat. Itse kappale kulkee aika jähmeästi. Action on jonkinlainen jatsin puolelle lipsahtanut rock-pala, joka olisi ollut kotonaan The Doorsin ohjelmistossa. Nimikappale on yli 13 minuuttia kestävä äänikollaasi. Se on ehkä kokeellisinta rockia mitä tämä yhtye on julkaissut. Ei se kokonaan toimi, mutta kyllä sillä yhden myöhempien aikojen voimaballadin saa anteeksi.

Kuten sanottu ei Lonesome Crowsta vielä Scorpionsia tunnista, mutta 70-luvun alun krautrock-levyksi se on yllättävän mielenkiintoinen. Ajatella että tästä levystä alkoi Rudolfin ja Klausin tähän päivään asti jatkunut ura.

Tero Honkasalo

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit