I Am Nemesis




Saksalaisilla bändeillä, aina The Scorpionsista lähtien, on ollut tapana olla teksteissään jollain tapaa kantaa ottavia. Milloin vastustetaan sotaa, milloin ahneutta, milloin ollaan huolissaan ihmisten Internet-käyttäytymisestä ja niin edelleen. Muutoksen tuulet puhaltavat edelleen. Ja aika kovaa sikäli, kun se on Calibanista kiinni.

 

”You gotta be fucking kiddin’ me!?” karjaistaan heti alkuun. Juu en pelleile. Näiden tyyppien kanssa ei kannata pelleillä. Ovat tosissaan. Calibanin metalli on aika äärimmäistä. Melko tyypillisestä ulosannistaan huolimatta, yhtyettä voi väittää omaperäiseksi. Sen musiikissa yhdistyy kivasti Roots-aikakauden Sepulturan ehdottomuus ja toisaalta hieman tuoreempien, yleensä tyttövetoisten, orkestereiden sinfonisuus. Kyllä! Levyllä kuullaan yllättävän paljon melodisia kosketinosuuksia. Ne luovat jotenkin sairaan kontrastin kaikelle murjomiselle.

 

Caliban on julkaissut levyjä tasaisin väliajoin aina vuodesta 1998 asti. Ei ole siis yllätys, että se on oppinut paitsi kirjoittamaan rankkoja kappaleita, myös luomaan levyilleen erittäin hyvät soundit. Vähän niistä tulee Meshuggah mieleen, mutta mitä sitten, ei tuo ole huono vertailukohta millään lailla. Puhtaat lauluosuudet olisin jättänyt pois. Ne kuulostavat hieman liikaa yhtyeen ruotsalaisilta kilpailijoilta. I Am Nemesis on erittäin hyvä metallikiekko, vaikkei ihan täysosuma olekaan.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit