Red




 

Eri bändien ja niiden soittajien seuraaminen on melkoista hommaa. Pelkästään Deep Purple -sukupuun ympärille muodostuu melkoinen puutarha erilaisia yhtyeitä, yhtymiä ja projekteja. The Mustard Seedsiin tutustumisen taustalla oli se seikka, että yhtyeen toinen kitaristi Doug Bossi soitti kitaraa Deep Purplen entisen solistin David Coverdalen soololevyllä Into TheThe.

 

The Mustard Seedsiä enemmän tutkittuani huomasin, että yhtyeen ovat perustaneet monessa liemessä ja keitoksessa lilluneet veljekset Matt ja Gregg Bissonette. Gregg ei tosin soita enää tällä yhtyeen toisella levyllä vaan hänet on korvannut Jorge Palacios -niminen kaveri. Bossin ohella kitaraa soittaa George Bernhardt. En edes halua tietää mitä yhtyeitä Jorgen ja Georgen taustalta ja nykyisyydestä löytyy.

 

Red on erittäin hyvää voimapoppia. Kappaleet ovat iskeviä, eivätkä liian yksinkertaisia. Totta kai varsinkin nopeammista rallatuksista tulee mieleen The Beatles, mutta niin on ollut alun perin tarkoituskin. Hitaat raidat kuten Dying tai Quicksand ovat kuin King's X:n katalogista. Kotimaisista bändeistä joku Egotrippi voisi olla lähellä tätä soundia.

 

Kukaan ei varmaan ylläty, että soitto on ykkösluokkaista. Bändin kaikki jäsenet laulavat, joten harmonioissakin löytyy. Pääsolistina toimivan Mattin ääni on jännällä tapaa pehmeä ja karhea.

 

The Mustard Seeds hajosi tämän levyn jälkeen muutamaksi vuodeksi. Se kokosi rivinsä uudelleen alkuperäisessä kokoonpanossaan vuonna 2008 ja julkaisi levyn nimeltä III.

 

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit