John Mayall & The Bluesbreakers: A Hard Road




John Mayallin kolmas albumi A Hard Road ei ehkä ole saanut aivan samanlaista hypetystä ja klassikkostatusta osakseen kuin Mayallin edellinen studiolevy, jonka johdosta Eric Clapton nousee valkoisen blueskitaroinin karvapäägallerian kärkeen. Levyn musiikillinen anti on kuitenkin vähintäänkin edeltäjänsä luokkaa ja Peter Greenin soitto aivan yhtä korkealla tasolla kuin Claptonin.

Ennen lokakuussa 1966 äänitettyä ja helmikuussa 1967 julkaistua Hard Roadia Peter Greenin soittoa pääsi ihastelemaan kahdella uudella Mayall-singlellä. Marraskuussa julkaistu Looking Back/So Many Roads riitti hiljentämään Claptonia keikoilla huutavat fanit sillä Greenin kitarointi on varsinkin b-puolella maailmanluokkaa. Kuukautta ennen albumia julkaistu Mayallin sävellys Sitting In The Rain ei ole omia suosikkejani, mutta sen kääntöpuolelta löytyvä Greenin säveltämä ja laulama Out Of Reach on hidas ja surullinen blues, joka antaa viitettä että sen tekijä tulee vielä astumaan esiin Mayallin taustalta. Tuolloiseen englantilaiseen tapaan sinkkujulkaisua ei laitettu mukaan albumille, mutta nämä ja kaksi muuta Bluesbreakers'in Greeny-singleä löytyvät 1968 Manner-Euroopassa julkaistulta So Many Road -kokoelmalta.

Vaikka heinäkuussa 2020 menehtynyt Peter Green sementoi maineensa perustamansa Fleetwood Macin riveissä 1967-1970, tämäkin albumi olisi riittänyt jättämään hänet soittonsa bluesin historiaan. Esimerkkeinä vaikka molemmat levyn Freddie Kingin biisit The Stumble ja Someday After Awhile sekä hänen ensimmäinen useista loistavista instrumantaaleista, The Supernatural. 

Vain kuukautta albumin perään julkaistiin jo kolmas Greeny-ajan The Bluesbreakers-single. Tällä kertaa kokonaan ilman John Mayallia. A-puolen Curly on Peterin instrumentaali mutta b-puoli on aikakauden "antaa kaikkien kukkien kukkia" mentaliteetin ilmentymä eli uhkarohkea yritys tehdä rumpusoolosta hitti. Tällaista ei kai juuri muulloin kuin 1967 olisi voinut olettaa tehtävän. Neljä helmi-maaliskuussa 1967 äänitettyä biisiä näki päivänvalon vasta 1971 kokoelmalevyllä Thru The Years.

Amerikkalaisille ostajille Hard Roadin ajan materiaalista kasattiin 2003 tupla-CD ja mainitut neljä sinkku biisiä (ja paljon muuta harvinaista ja osaksi ennen julkaisematonta materiaalia) löytyy bonuslevyltä. Itselläni on hyllyssä Euroopassa 2006 julkaistu yhden CD:n Hard Road. Neljäntoista bonuksen joukossa on Paul Butterfieldin kanssa julkaistu EP, jonka biisejä ei ole Amerikan painoksessa. Euroopassa pitää nähdä hiukan vaivaa jos haluaa kaikki Peter Greenin aikakauden äänitykset sillä osa niistä löytyy 2007 julkaistuilta remasteroiduilta Crusade ja Bare Wires CD:ltä. Crusadella niitä on peräti kaksi, joista itselleni kaksi tärkeintä ovat (Beatlesin Sgt. Pepperin kanssa samana päivänä) 2.6.1967 julkaistun singlen biisit. Sen A-puolella on Otis Rushin yhdeksän vuotta aiemmin julkaisema Double Trouble, josta bändi onnistuu tekemään vakuuttavan oman versionsa. Minusta se on selvästi parempi kuin Claptonin 1976 siitä julkaisema versio. Mayall-fanin kannattaa ehdottomasti tsekata Live in 1967 CD. Se on kasattu hollantilaisen fanin äänittämistä viidestä keikasta ja kuusi ja puoli minuuttinen Double Trouble on yksi loistavan arkistojulkaisun hienoimmista hetkistä.

Petri Myllylä / 25.07.2020 (Peter Greenin kuolinpäivänä)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit