UFO: Obsession




Viimeistään vuoden 1977 kesällä listoille vyörynyt Lights Out nosti enlantilaisen UFO:n amerikkalaisyleisön tietoisuuteen. Samalla bändin toiminta siirtyi lähes kokonaan USA:han. Bändin kiistaton tähti, kitaristi Michael Schenker oli kumminkin ilmoittanut ennakkoon Obsession-albumin jäävän hänen viimeiseksi bändissä. Ei ole siis mikään ihme ettei hän enää dominoi tämän levyn säveltäjänä aiempien tavoin.

Tiiviin keikkailun uuvuttama bändi aloitti levynsä äänitykset ilman ainuttakaa biisiaihiota. Edellisellä levyllä bändiä piiskannut Ron Nevison ja äänittäjä (tuleva Guns & Roses tuottaja) Mick Clink saivat väsyneistä musikoista silti hämmästyttävän paljon irti. Tätä auttoi varmasti se, että uusi levy saatiin tehtyä samalla, toimivalla kokoonpanolla. Uusimpaan tulokkaaseen, kitaristi-kosketinsoittaja Paul Raymondiin oltiin bändissä tyytyväisiä sillä hän pystyi hoitamaan vaativan tonttinsa tyylikkäästi. Vaikka Obsession sisältää suurimmaksi osaksi melko keskinkertaisia biisejä, eikä yhtään todellista UFO klassikkoa, nousee se silti tasaisuudellaan bändin parhaiden levytysten joukkoon.

Myös singlenä julkaistu Only You Can Rock Me avaa levyn todella energisesti. Vaikka edellisen levyn tapaan osa Obsessionin biiseistä on sovitettu jousille, ei levy lässähdä missään vaiheessa. Tästä kakkospuolen päättävä Lookin' Out For Nr. 1. on hyvä esimerkki. Biisi ei ole taatusti ollut mukana yhdelläkään UFO-kokoelmalla, mutta on silti hieno ja herkkä kappale. Sen "häntä" eli Reprise on laitettu kakkospuolen keskelle. Kakkospuolen avaavat Hot 'n' Ready ja Cherry olivat mukana Rock Me'in tavoin myös 1978 kiertueella soitetussa setissä. Levyllä olevista Schenkerin sooloista pidän erityisesti hänen pitkästä soolosta muuten turhanpäiväisellä You Don't Fool Me -biisissä.

Kuten yleensä on tapana, menestyneen bändin hajotessa, sen viimeisiä keikkoja äänitetään tulevia konserttijulkaisuja ajatellen. Näin tehtiin myös UFO:n suhteen sillä ainakin viisi viimeistä Michael Schenkerin UFO-keikkaa äänitettiin lokakuussa 1978. Vuonna 2008 julkaistulle remasteroidulle Obsession'ille liitettiin bonuksina kolme liveraitaa, joista Obsession-levyn Pack It Up (And Go) ja Ain't No Baby ei ole aiemmin julkaistu lainkaan livemuodossa. Laadukkaan uusintajulkaisun johdosta divarista ostamani huonolaatuinen alkuperäinen UK-vinyyli jäi lähes kokonaan ilman soittoa. Sen tilalle hankkimani virheettömästi soiva amerikkalainen promokappale muutti tilanteen LP:n hyväksi.

EMI julkaisi 2011 tämän ja neljä muuta Schenkerin aikakauden levyä viiden CD:n boxissa The Chrysalis Years (1973 - 1979). Mukana on myös sellaisia bonuksia, joita ei laitettu (nerokasta, EMI!) remasteroidulla levylle. Tältä levyltä mukana on singlen Only You Can Rock Me aiemmin CD:llä julkaisematon miksaus. Ilman bonuksia Schenker-aikakauden viisikko löytyy 2014 julkaistulta Original Album Series. Sitä vastoin 2007-2009 remasteroidut 10 UFO-albumia löytyvät LP-replika kansilla samana vuonna julkaistulta The Complete Studio Albums 1974-1986.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit