Singin' The Blues




B.B. Kingin ensimmäinen hitti, viisi vuotta aiemmin vuonna 1946 Lowell Fulsonin julkaisema Three O'Clock Blues aloittaa tämän levyn, joka kasaa yhteen kitaristin vuosina 1952-1958 julkaisemia singlejä. Se sisältää peräti neljä R&B listan ykköspallille noussutta hittiä sekä neljä kärkikymmenikköön noussutta biisiä. Kansikuvassa olevan akustisen kitaran ei kannata hämätä sillä B.B. soittaa levyllä sähköistä Lucille-kitaraansa. Mukana on miehen uran tunnetuimpia kappaleita kuten vuonna 1954 julkaistu You Upset Me Baby tai seuraavana vuonna ilmestynyt Everyday I Had A Blues. Yksi omista B.B. King suosikeistani on alkujaan nimellä Black Angel Blues (ei sama kuin Rollareiden saman niminen kappale) vuonna 1930 julkaistu kappale joka kertoo onnekkaasta miehestä, jonka naisystävä antaa miehelleen 20 dollarin setelin tämän pyytäessä nickeliä (viisi US senttiä). Harvoin blues kappaleissa käy tarinan kohdehenkilölle tällaista tuuria.

Markkinoilla on useita hyviä B.B. Kingin kokoelmalevyjä. Alkuperäinen LP (tai sen uusintapainos kuten itselläni) ei ehkä ole  myös oivallisin hankinta jos haluaa kuulla miehen eri aikakauden hitit yhdeltä levyltä. Ace Recordsin vuonna 2005 julkaistu Singin' The Blues on runsaiden bonuksien johdosta suositeltava hankinta. CD antaa hyvän kuvan siitä millaista musiikkia B.B. julkaisi vuosina 1952-56. Kahdenkymmenen biisin ja lähes tunnin mittainen levy löytyy myös Spotifystä.

Oma musiikkiharrastukseni syttyi teininä 1970-luvun lopulla analogisen aikakauden loppupuolella. Melko pian sen jälkeen LP-levyjen takakansissa alkoi näkyä sanat "digital recording". Muutama vuosi myöhemmin levyt vaihtuivat digitaaliin. Innostuin uudesta aikakaudesta valtavasti ja alle kaksikymppisenä ensimmäisten joukossa hankin CD-soittimen. Tuosta ajasta on nyt kulunut jo 35 vuotta.

Tätä kirjoittaessani kuuntelen vinyylilevyltä analogisesti äänitettyä musiikkia, jonka 2002 perustettu englantilainen Pure Pleasure Records on uusintaprässännyt alkuperäisistä analogisista masternauhoista. Yhtiö perustettiin aikana, jolloin LP-levyt olivat kadonneet lähes kokonaan eikä uudesta buumista ollut pienintäkään merkkiä, ja jolloin itse monien muiden idioottien tavoin olin myynyt omani. Nyt, 55-vuotiaana tuntuu hienolta että joillakin on ollut uskoa analogiseen ääneen, ja että he ovat vaalineet sitä. Vaikka se on heille bisnestä, se tuntuu silti lähes kulttuurityöltä. Laadukkaasti masteroitu musiikki prässättynä (Saksassa) paksulle vinyylille, joka on vahvassa levypussissa laadukkaan levykotelon sisällä lämmttää aivan kuten nähdessäni jokin aika sitten arvatenkin suurella vaivalla entisöidyn vuoden 1968 Ford Mustangin.

Petri Myllylä / 25.08.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit