Live Fillmore Auditorium San Francicso, Ca




Muddy Waters laajensi koko 60-luvun ajan kuulijakuntaansa usean muun mustan artistin tavoin. Uusi avarakatseinen valkoinen musiikkisukupolvi ei pelännyt diggailla eri etnistä ryhmää olevia blues-ikoneita. Myös useat 60-luvun sanfransiscolaiset hippiajan jamibändit pitivät Muddya ja muita Chicago-bluesin veteraaneja omina idoleinaan. Muddy Waters oli ensimmäinen merkittävä blues-artisti, joka alkoi esiintymään soittopaikoissa, joiden yleisö oli enimmäkseen valkoista nuorisoa. Toki häntä edeltänyt musta muusikkosukupolvi Son Housesta ja Charlie Pattonista oli esiintynyt myös valkoisille, mutta Muddy oli ensimmäinen leimallisesti "all races" bluesmies.

Muddy Waters Blues Bandin marraskuun 1966 kolme Fillmoren keikaa rakentuivat kolmesta setistä niin että bändi aloitti ja lopetti keikan ilman Muddya. Tämä CD julkaistiin osana Authorized Bootleg -sarjaa ja se on kasattu kolmen illan niistä äänityksistä, joilla maestro itse on lavalla. Kyseessä ei ole mikään kälynen amatööriäänitys vaan Fillmore Auditoriumin isännän Bill Grahamamin amattikalustolla tehty laatuäänitys. Myös levyn biisilista herättää kiinnostusta sillä se pullistelee laulajan 50-luvun hittejä.

Muddy ehti elämänsäkin aikana julkaista useita loistavia livelevyjä, joista Newport 1960 ja Mississippi Live lienevät ne tunnetuimmat. Tämä Universalin vuonna 2009 julkaisema 15 biisin mittainen levy ansaitsee paikan miehen tärkeimpien konserttijulkaisujen joukossa. Vaikka Muddyn 50-luvun alun bändistä ei kukaan tällä keikalla soitakkaan (pianisti Otis Spann tosin kuului bändiin mutta ei ole jostakin syystä mukana lainkaan), oli Muddyn bändi aina täynnä ammattimiehiä. Erityisen paljon tällä keikalla esillä ovat George Smith huuliharpussa ja Luther Johnson soolokitarassa. Muddy ei juuri näihin aikoihin tarttunut kitaraan, joten se kerrottakoon.

Marraskuun 4., 5. ja 6. päivän keikat ovat kuunneltavissa ilmaiseksi Grahamin nauhakokoelman ostaneen tahon Wolfgang's Vault -sivuistolla. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit