Muddy Waters: Folk Singer




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 227. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 Rolling Stone -lehden tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia juuri harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Muddy Waters oli järkyttänyt britit vuonna 1958 soittamalla keikoilla sähköistä Chicago-bluesia akustisen country-bluesin sijaan. Ennen lokakuussa 1963 Eurooppaan suuntautunutta Amercian Folk Blues Festivalia äänitetty albumi oli Chess-yhtiön nokkamiehen Leonard Chess'in idea. Yli viisi vuotta ilman hittejä ollut Muddy Waters sai usean muun yhtiön artistin lisäksi kutsun studioon tekemään "folk"-albumia. Ajatuksena oli tuoda studioon vanhan polven soittajia ajalta ennen sähköistä bluesia. Basisti ja levyn tuottaja Willie Dixon oli kuuluisa pystybassostaan, mutta äänityshetkellä vain 27-vuotias Buddy Guy sai levypomon hermostumaan, sillä paikalle odotettiin vanhemman polven akustisen kitaran taitajaa. Guy oli kuitenkin Muddyn valinta ja sessioiden edistyessä yhtiön suurten tähtien varjossa ollut kitaristi vakuutti taidoillaan. 

Itse tutustuin Folk Singeriin vasta vuonna 2012  innostuttuani sitä ennen Buddy Guyn ja Muddyn 60-luvun tuotannosta. Kuunneltuani albumia muutamaan otteeseen tiedostomuodossa hankin sen vuonna 1999 julkaistun remasteroidun CD:n. Siitäkin huolimatta, että minuun tällainen akustinen balladilevy ei täysin uppoa, levy on hieno dokumentti tekijänsä moniulottuvuudesta. Se kuulostaa selvästi levyltä, jonka tekemiseen Muddy Waters kumppaneineen on paneutunut ja studiossa on ollut hyvä fiilis. 

Remasteroidulla CD:llä (1999) on viisi vuonna 1964 äänitettyä (ja singlenä julkaistua) bonusbiisiä. Vaikka elektronisen kokoonpanon sessiot eroavat alkuperäisen albumin teemasta harvinaisten singlebiisien mukanaolo nostaa muutenkin edullisen levyn hinta/laatu-suhdetta. Itse olisin levy-yhtiömiehenä laittanut vain 48 minuuttiselle CD:lle mukaan myös Muddyn ainoan vuoden 1965 julkaisun hulvattoman My Dog Can't Bark / I Got A Rich Man's Woman, sillä nyt se jää ainoana aikakauden singlenä ulos CD-uusintajulkaisulta. 

Analogue Productions teki levystä 2015 kaksi vinyylipainosta. Niistä toinen on 45 kierroksella pyörivä tupla ja toinen perineteinen kaksipuolinen. Levy julkaistiin aikoinaan myös monona ja sen vuoden 2001 uusintajulkaisu on paljon alkuperäistä mono-vinyyliä (1964 tai reissue 1966) arvokkaampi keräilyharvinaisuus.

 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit