Blonde On Blonde




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 9. parhaaksi. Arvio pohjautuu Rolling Stone -lehden vuonna 2003 tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Itselleni tämä albumi tuli alkujaan tutuksi 80-luvulla kun lainasin sen Töölön kirjastosta luettuani sitä ennen artikkelin, joka nosti levyn yhdeksi 60-luvun tärkeimmäksi julkaisuksi. Omaan hyllyyn Blonde On Blonde päätyi kuitenkin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Kohtuullisen runsaasta kuuntelusta huolimatta se ei ole koskaan tullut itselleni erityisen rakkaaksi. En tosin ihmettele niitä, jotka nostavat tuplan yhdeksi Dylanin merkittävimmäksi tuotokseksi sillä siirtäähän se 10 vuoden ikään ehtineen rock and roll kulttuurin uudelle alueelle. En tarkoita pelkästään sitä että levy on tupla vaan myös sitä kuinka erilaisia musiikillisia suuntia sille mahtuu.

Albumin sessioista on julkaistu viisi ylijäännyttä raitaa. Näistä Medicine Sunday tosin vain interaktiivisella CD-ROM:lla. 

Dylan miksasi levyn Kaliforniassa huhtikuussa 1966 ennen Australian kiertuetta. On dokumentoitu että mono miksaukseen kului kolme neljä päivää kun albumin stereo versio tehtiin puolessa päivässä. Stereo oli vielä tuolloin marginaalinen tallennusmuoto vaikka nouskin hyvin nopeasti valtavirraksi. Kuten esimerkiksi Beatlesin Revolver, joka äänitettiin ennen Blonde On Blonden ilmestymistä, audiofiili fanit pitävät levyn mono versiota ehdottomana ja "oikeana". Tästä huolimatta valtaosa albumin ostaneista ihmisistä on kuullut sen vain stereona.

Sundazed Music huomasi alkuperäisen taiteellisen päämäärän ja kaupallisen todellisuuden ristiriidan ja lisensoi 2000-luvun alussa Dylanin alkuajan levyjen monopainokset. Blonde On Blonde ilmestyi 2002 ensimmäisen kerran monona sitten vuoden 1968. Kauppa kävi niin hyvin että 2010 Sony Music (joka omistaa Columbian) haistoi ajan olevan sopiva mono äänentoiston comebackille ja se julkaisi Dylanin 8 ensimmäistä levyä CD- ja LP-laatikoissa. LP-boxi oli kädessäni useaan otteeseen, mutta siirsin mono-LP:n hankintaa 2017 saakka jolloin olin saanut kuunteluhuoneen toiseen vinyylipyörittäjään vartavasten monolevyjä varten hiotun neulan. Vaikka en usko että yksi- ja kaksikanavaisten miksauksien eron olevan merkittävä, itseäni viehättää omistaa tämäkin levy monona.

Samaan aikaan kun Sonyn lisenssivalmistaja kauppasi marginaalissa oleville vinyyliharrastajille Dylanin levyjä monona, japanilaisyhtiö valmisteli Dylanin tuotannon julkaisua CD:n korvaajaksi suunnitellussa Super Audio CD muodossa. Formaatin etuna on suuri tallennustila, joka mahdollistaa vielä aiempaa korkeatasoisemman äänenlaadun (jota ihmiset eivät yleensä erota perus-CD:stä) sekä monikanavaisen musiikin tallentamisen. Mono levyjen lisäksi harrastan monikanava kuuntelua ja hyllyssäni on vuonna 2003 julkaistu Blonde On Blonde SACD. Vaikka kuuntelen suurimmaksi osaksi vinyylejä, tämä levy on tullut itselleni tutuksi 5.1 miksauksena, joka on yllättävän eloisa ja inspiroiva.

Petri Myllylä / 29.01.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit