Bringing It All Back Home




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 31. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 tehtyyn kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Ollessani rippi-iässä suosikkiyhtyeeni Eppu Normaali naureskeli Akun Tehtaan Bob Dylan kappaleessa miehen fanien halua nostaa artisti elämää suuremmaksi guruksi. Mahtoiko tämä vaikuttaa itseeni sillä en tuolloin kokenut mitään halua kuunnella vanhaa folk-laulajaa. Kiinnostuin Dylanin musiikista vasta päälle 4 -kymppisenä. Hankittuani 2015 erillisen vinyylipyörittimen mono levyille, sain viimein hankittua omaan hyllyyni Bringing It All Back Home LP:n. 

Dylanin, kuten monien muidenkin 60-luvun muusikoiden levyt julkaistiin alkujaan sekä mono- että stereo miksauksia. Mono oli vuoteen 1967 saakka myynnillisesti tärkeämpi mutta hävisi lopulta markkinoilta muutamassa vuodessa. Dylanin alkupään tuotannon julkaisu 2010 monona sai aikaan innostuksen tutustua "alkuperäiseen" miksaukseen. Kuulun siihen joukkoon, jotka löysivät tätä kautta Dylanin. 

Bringing It All Back Homea pidetään yleensä Dylanin siirtymäkauden albumina koska se jakautuu akustiseen ja sähköiseen puoliskoon. Bob Dylan äänitti levyn kolmessa päivässä tammikuussa 1965. Ensimmäisenä päivänä hän oli studiossa yksin tuottaja Tom Wilsonin kanssa. Kahdeksi seuraavaksi päiväksi sessioon osallistui New Yorkin studioammattilaisia, joiden kanssa syntyi nopeasti hyvää jälkeä. Useista levyn biiseistä saatiin purkitettua sekä akustiset että bändi versiot. Levyn A-puolelle valittiin seitsemän Dylanin uran ensimmäistä sähköistä kappaletta ja B-puolelle laitettiin neljä lähes kokonaan akustista kappaletta. Kakkospuolen avaava Mr. Tambourine Man oli jäänyt edelliseltä levyltä yli koska tekijä ei ollut ollut siihen tuolloin tyytyväinen. Dylan äänitti siitä syksyllä 1964 kustantajalleen (Witmark & Son) demon ja sitä kautta The Byrds sai sen käsiinsä ja heidän julkaisema versio biisistä on ainakin itselleni alkuperäisesittäjää kiinnostavampi.

Dylan on avannut kiitettävästi omia nauha-arkistojaan pitkään jatkuneeen The Bootleg Series sarjan myötä. Niiden kautta fani pääsee tässä tapauksessa kuuntelemaan muutamien levyn akustisten biisien bändiversiot sekä Dylanin omat akustiset versiot joistakin levyn sähköisistä biiseistä. Sen lisäksi Dylan esittelee biisejä, jotka eivät päätyneet levylle tai jotka jäivät demo tasolle. Dylanin tuolloinen naisystävä Joan Baez julkaisi omalla levyllään sessioissa äänitetyn Farewell, Angelina. Dylanin versio on säkeistön pidempi ja olisi mielestäni sopinut levylle erinomaisesti. Sessioissa äänitetty I'll Keep It With Mine lienee alkujaan vuodelta 1963 mutta biisi päätyi Dylanin kustannusyhtiön "myyntilaukkuun", josta se päätyi Judy Collinsin ja Nicon levyille. Sähköisistä biiseistä If You Gotta Go, Go Now on itselleni tuttu The Flying Burrito Brothersin 1970 levyltä Burrito Deluxe, jolla sen laulaa ex-Byrds Michael Clarke. Muita myöhemmin julkaistuja biisejä ovat ainakin Sitting On a Barbed Wire Fence ja You Don't Have To Do That.

Pidän itseäni tavallisena heppuna, mutta musiikkiharrastus on tuonut esille jotakin muuta. Tunnen kuuluvani kahteen hyvin erilaiseen marginaaliin ja taidan olla erikoinen hemmo. Dylanin kataloogin julkaisu monona vuonna 2010 oli iso media tapahtuma, mono-LP on silti marginaalinen formaatti. Vaikka en usko että yksi- ja kaksikanavaisten miksauksien ero on millään lailla merkittävä, itseäni viehättää omistaa tämäkin levy monona. Monon tavoin monikanavainen (ja Hi-Res) musiikki on suoratoistoaikakaudelle marginaalinen osa musa bisnestä. Se että harrastan näitä molempia tarkoittaa että omistan mono-LP:n lisäksi tämän levyn myös SACD:nä, jolla on levystä 5.1 monikanavamiksaus. Totuuden nimessä täytyy sanoa että olin aikoinaan hyvin hämmentynyt kun Dylan julkaisi joukon monikanavalevyjä mutta vaikka Bringing It All Back Home ei pääse revittelemään formaatin mahdollisuuksia, vähäeleinen miksaus todistaa sen että se sopii myös kohtuullisen niukan instrumentaation musiikille  

Petri Myllylä / 24.01.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit