Bringing It All Back Home




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 31. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 tehtyyn kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Kiinnostuin Dylanin musiikista vasta päälle 4 -kymppisenä. Hankittuani 2015 erillisen vinyylipyörittimen mono levyille, sain viimein hankittua ja tutustuttua kunnolla myös Bringing It All Back Home'iin. Sitä pidetään yleensä Dylanin siirtymäkauden albumina koska se jakautuu akustiseen ja sähköiseen puoliskoon.

Bob Dylan äänitti levyn materiaalin kolmessa päivässä tammikuussa 1965. Ensimmäisenä päivänä hän oli studiossa yksin tuottaja Tom Wilsonion kanssa. Kahtena seuraavana päivänä hänen lisäksi studioon tuotiin New Yorkin studioammattilaisia, joiden kanssa syntyi nopeasti hyvää jälkeä. Useista biiseistä saatiin purkitettua sekä akustiset että bändi versiot. Levyn A-puolelle valittiin seitsemän Dylanin uran ensimmäistä sähköistä kappaletta ja B-puolelle laitettiin neljä lähes kokonaan akustista kappaletta. Kakkospuolen avaava Mr. Tambourine Man oli jäänyt edelliseltä levyltä yli koska tekijä ei ollut ollut siihen tuolloin tyytyväinen. Dylan äänitti siitä syksyllä 1964 kustantajalleen (Witmark & Son) demon ja sitä kautta The Byrds sai sen käsiinsä ja heidän versio biisistä on ainakin itselleni alkuperäisesittäjää kiinnostavampi.

Dylan on avannut kiitettävästi omia nauha-arkistojaan pitkään jatkuneeen The Bootleg Series sarjan myötä. Niiden myötä fani pääsee tässä tapauksessa kuuntelemaan muutamien levyn akustisten biisien bändiversiot sekä Dylanin omat akustiset versiot joistakin levyn sähköisistä biiseistä. Sen lisäksi Dylan tarjoilee faneilleen pääsyä kuuntelemaan biisejä, jotka eivät päätyneet levylle tai jotka jäivät Dell tasolle. Dylanin naisystävä Joan Baez julkaisi omalla levyllään sessioissa äänitetyn Farewell, Angelina. Dylanin versio on säkeistön pidempi ja olisi mielestäni sopinut levylle erinomaisesti. Sessioissa äänitetty I'll Keep It With Mine lienee alkujaan vuodelta 1963 mutta biisi päätyi Dylanin kustannusyhtiön "myyntilaukkuun", josta se päätyi Judy Collinsin ja Nicon levyille. Sähköisistä biiseistä If You Gotta Go, Go Now on itselleni tuttu The Flying Burrito Brothersin 1970 levyltä Burrito Deluxe, jolla sen laulaa ex-Byrds Michael Clarke. Muita myöhemmin julkaistuja biisejä ovat ainakin Sitting On a Barbed Wire Fence ja You Don't Have To Do That.

Pidän itseäni tavallisena heppuja, mutta musiikkiharrastus on tuonut esille jotakin muuta. Vaikka Dylanin 60-luvun tuotannon 2000-luvun alussa tapahtunut uusintajulkaisu vuosikymmenien tauon jälkeen monona oli iso media tapahtuma, jota Beatles ym. ovat seuranneet, on mono-LP silti marginaalinen formaatti. Vaikka en usko että yksi- ja kaksikanavaisten miksauksien ero on millään lailla merkittävä, itseäni viehättää omistaa tämäkin levy monona. Erikoiseksi koen itseni kuitenkin siksi että omistan tämänkin levyn myös SACD:nä, jolla on levystä 5.1 monikanavamiksaus.

Petri Myllylä / 24.2.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit