Blood On The Tracks




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 16. parhaaksi. Arvio pohjautuu vuonna 2003 tehtyyn kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Blood On The Tracks ei ollut ensimmäinen kuulemani Dylan-levy, mutta se oli ensimmäinen josta pidin ensikuuntelemalla. Olin yhdeksänvuotias sen ilmestyttyä ja tutustuessani ehkä kolmekymmnetäyhdeksän. Levy, joka sisältää niin useita eri musiikkityylejä kuten tässä tapauksessa, sen voisi helposti tuomita sillisalaatiksi. Syksyn 1974 New Yorkin sessioiden tuloksena Dylan sai marraskuussa käsiinsä koelevyn, johon hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. Columbia Records, jonne Dylan oli palannut parin vuoden tauon jälkeen, oli valmistautunut julkaisemaan suojattinsa uuden levyn sopivasti jouluksi. Kovalla kiirellä laulaja äänitti joulukuussa puolet levyn biiseistä uusiksi kotiseudulla Minnesotassa sikäläisten muusikoiden säestämänä. Columbia Records ei voinnut muuta kuin siirtää levyn julkaisu joulukuusta seuraavan vuoden tammikuun loppuun.

Dylan julkaisi 2000-luvun alussa levyjään CD/SACD -hybridilevyinä. Uuden formaatin yhtenä etuna suuremman tallennustilan mahdollistama (teoriassa) laadukkaampi ääni, jota kuitenkaan edes äänitysalan ammattilaiset eivät todistettavasti erota CD:n äänestä. Itselleni SACD on kuitenkin kiinnostava formaatti koska sille on mahdollista tallentaa monikanavaääntä. Blood On The Tracks oli yksi kuudesta Dylan julkaisusta, josta tehtiin myös 5.1 miksaus. Onnistunut miksaus on jäänyt harvojen herkuksi sillä vaikka kotiteatteri löytyy yhä useammasta kodista, monikanavainen musiikki myy huonosti eikä useimmista julkaisuista ole tarvinnut ottaa uusintapainoksia.

Petri Myllylä / 01.02.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit