Time Out Of Mind




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 404. parhaaksi. Arvio pohjautuu Rolling Stone -lehden vuonna 2003 tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Itseltäni Time Out Of Mind meni ohi sen ilmestymisen aikoihin. Toki havaitsin että vanha raspikurkku oli jonkinsortin paluun tehnyt, mutta vasta 2001 hankin elämäni ensimmäisen tuoreen Dylan-julkaisun Love And Theft. Vaikka albumi sävelkorvaani miellyttikin, itseltäni kesti 12 vuotta palata edellisen albumin pariin. Sitä ennen ehdin tutustua laulajan kolmeen uuteen albumiin. 

Time Out Of Mind on vahva albumi artistilta, joka oli ennen sitä ollut pitkään hieman hukassa uransa kanssa. Tästä suunta muuttui ja kaikkia Dylanin tätä seuranneita studioalbumeja voi lämmöllä suositella. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit