The Beach Boys Today!




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 276. parhaaksi. Arvio pohjautuu Rolling Stone -lehden vuonna 2003 tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Tutustuin jo nuorena Beach Boys'in musiikkiin, mutta heitin heidät lopulta roskikseen liian poppina. Oman syntymävuoden musiikista hyllyssä taisi oll atuolloin vain Rubber Soul. Aikuisikään tullessa ostin amerikkalaisryhmän taiteellisen ykkösalbumin Pet Sounds. Vaikka se onkin kieltämättä hieno levy, vasta mainitun kirjan lukeminen sai itseni tarttumaan elämäni toiseen rantapojat-levyyn. Today! on onnistunut pop-albumi, joka jakautuu selkeästi kahteen tunnelmaltaan erilaiseen osaan. Sen a-puoli on laulujen aihealueelta tuttua rantapoikatyyliä alkaen todella elämänmyönteisestä Do You Wanna Dance ja päätyen pian albumin jälkeen uusintaottona sinkkuhitiksi nousseeseen Help Me Rondaan. Mutta levyn kakkospuoli on se, johon asiantuntijat ovat ihastuneet. Sen viisi kappaletta ovat kovin erilaista musiikkia kuin mitä bändiltä on aiemmin kuultu. Ne ovat herkkiä biisejä, mutta musiikillisesti koukuttavia rakkauslauluja, joista jälkeenpäin on helppo sanoa olevan kuultavissa seuraavana vuonna ilmestyneen Pet Sounds'in kaikuja.

Sain 2016 hankittua vuosia haaveilemani mono-levysoittimen, jonka rasia ja neula on suunniteltu erityisesti nykyaisia monoprässäyksiä varten. Today sai kunnian olla elämäni ensimmäinen Beach Boys LP, ja luonnollisesti ostin Capitolin siitä seitsemän vuotta aiemmin tekemän "Limited edition" ;-).

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit