Schenker-Pattison: Endless Jam




Vaikka miellän coverlevyt toisen luokan julkaisuiksi, tämä levy yllätti minut. Michael Schenker on tehnyt sen yhdessä laulaja Davey Pattisonin, rumpali Aynsley Dunbarin ja basistin Gunter Nezhodan kanssa. Lisäksi Mountainin Leslie West vierailee kitaroineen omalla biisillään (kuten hän tekee myös Ozzyn cover-levyllä).

Pattison on itselleni tuttu Ronnie Montrosen Gamma-bändistä, mutta hänen levytykset Robin Troverin kanssa ovat minulle täysin tuntemattomia. Davey ei silti ole niin iso tähti että tämä levy myisi hänen nimellä. Myös musiikillisesti Endless Jam on selkeä jatkumo Michael Schenkerin uralla. Voisin olettaa hänen valinneen levyn biisit sillä vaikka miehen ongelmat kuningas-alkoholin kanssa ovat vienneet terää musiikilta, on levyn sooloihin paneuduttu kunnolla. Esimerkiksi I Got The Fire -biisillä Schenker onnistuu jopa ylittämään Ronnie Montrosen alkuperäisversion.

Onnistunut levy sai luonnollisesti toisen osion vuotta myöhemmin.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit