My Generation




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 232. parhaaksi. Arvio pohjautuu Rolling Stone -lehden vuonna 2003 tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

Tyypilliseen 60-luvun tapaan tämänkin levyn Englannin ja Amerikan painos eroavat toisistaan, onneksi kuitenkin paljon vähemmän kuin Beatlesin tai Rolling Stonesin vastaavat. Englannissa levy saatiin kauppoihin jouluksi 1965. Levy äänitettiin ensimmäisen kerran jo huhtikuussa, mutta siitä tehdyn promolevyn saatua tyrmäävän vastaanoton esikoislevyn äänitykset siirrettiin lokakuuhun, jolloin bändillä oli varastossa enemmän omaa materiaalia. Äänitykset tehtiin kuitenkin varsin ankeissa fiiliksissä sillä laulaja Roger Daltrey oli ajautunut kahnauksiin bändin musiikillisesta suunnasta erityisesti rumpali Keith Moonin kanssa. Tilanne riistäytyi ennen levyn julkaisua jo nyrkkitappeluksi ja uhkaan bändin hajoamisesta. Bändi managereineen tajusi jo tässä vaiheessa tehneensä heikon sopimuksen tuottaja Shel Talmyn kanssa (jolla on ollut aina tämän levyn kaikki oikeudet).

Olen ollut lapsuudesta saakka iso Beatles-fani. Vuonna 1977 vain 12-vuotiaana alkanut liverpoolilaisbändin diggailu ei kuitenkaan johtanut tutustumiseen muuhun 60-luvun musiikkiin. My Generationin kuuntelin ensimmäisne kerran vasta 2000-luvun alussa kun siitä ilmestyi kahden levyn deluxe editionin. Aivan nollasta en tuolloin kuitenkaan lähtenyt liikenteeseen sillä olin hankkinut 20 vuotta aiemmin bändin CD-boxin ja sen jälkeen tutrustunut heidän myöhempään tuotantoon.

Parin kuuntelukerran jälkeen kyllästyin My Generationiin. Olin tietoinen levyn saamasta suitsutuksesta, mutta itse en siihen välittömästi ihastunut. Myös bändi itse ei mielestään onnistunut saamaan esikoislevylle heidän keikkojen raivokkuutta. Onneksi mainitun CD-tuplan bonukset pitävät mielenkiinnon korkealla. Siltä löytyy esimerkiksi bändin ensimmäinen Who-nimellä julkaisema single I Can't Explain / Bald Headed Woman (kitarassa Jimmy Page), sitä seuranneen Anyway, Anyhow, Anywhere -singlen Amerikan ja Englannin julkaisuiden b-puolien kera. Bändin läpimurtosinglen My Generationin Euroopan-painoksen kääntöpuolella ollut James Brownin Shout And Shimmy on yksi tämän deluxe editionin mahtavimpia yllätyksiä vaikka Roger Daltrey vahvasta imitaatiostaan huolimatta laulajana jääkin Brownin varjoon.

My Generationin tutustumisen aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta päädyin 2016 hankkimaan stereomiksauksesta hiukan eroavan mono-LP:n. Sillä ei tietenkään ole noita deluxe-CD:n bonareita vaan se on identtinen alkuperäisjulkaisulle. Usean kuuntelukerran jälkeen olen vihdoin päässyt alkuperäisen englantilaisjulkaisun sisälle ja sen merkitys on auennut itsellenikin. Varsinkin Pete Townshendin kitarointi on vuosi ennen Jimi Hendrixin Lontooseen saapumista vallankumouksellisen kuulosta.

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit