A Quick One




Kirjassa The 500 Greatest Albums Of All Times tämä albumi arvioitiin maailman 379. parhaaksi. Arvio pohjautuu Rolling Stone -lehden vuonna 2003 tekemään kyselyyn, jossa sadat musiikkialan ammattilaiset listasivat kukin 50 omaa suosikkilevyään. Vaikka itse en listauksia harrasta, kyseinen kirja on kiinnostavaa luettavaa.

The Who'n manageriporras taisi haluta bändistä uuden Beatlesin sillä joulukuussa 1966 julkaistu kakkosalbumi on edeltäjäänsä popimpi. Tätä korostamaan levylle on esimerkiksi laitettu Martha & The Vandellasin Heat Wave -hitti. Tämä on Who'n uran ainoa levy, jossa Pete Townshendin lisäksi kuullaan kaikkien muidenkin bändin jäsenien sävellyksiä (jotka he myös laulavat). Valitettavasti ne eivät ole bändin kitaristin tekemien biisien tasolla ja näin minusta albumin kokonaisuus ei nouse sen nauttiman arvostuksen tasolle. Albumi kalpenee ilmestymisvuotensa parhaiden britti-levyjen vertailussa sillä se jää valovuoden päähän Beatlesin Revolverista tai Rollareiden Aftermathista ja kauas myös Kinksin upesta Face to Facesta.

Nimikappale A Quick One, While She's Gone on yhdeksänminuuttisena monumenttina bändin ensimmäinen vakava yritys kirjoittaa rock-ooppera. Asia jonka se sittemmin teki muutamaan eri otteeseen. Viikkoa ennen levyn joulukuun 1966 ilmestymistä bändi julkaisi Happy Jack -singlen. Aikakauden brittiläiseen typerään tapaan sitä ei tietenkään laitettu levylle (ennen uusintajulkaisua 1974). Amerikkalaiset julkaisivat levyn kuukausia myöhemmin Happy Jack nimellä eli heidän versiolta biisi löytyy (Heatwaven tilalla).

Tutustuin The Who'n musiikkiin 90-luvulla hankkimani CD-boxin kautta. Albumikokonaisuuksiin tutustuminen siirtyi ja tapahtui vasta kun tästäkin levystä julkaistiin laajennettu kahden CD:n deluxe. Kirjaston levyt siirtyivät sukkelaan kovalevylle, mutta A Quick One LP:n hankin vuonna 2016 kun alkuperäisestä mono-versiosta otettiin Euroopassa ensimmäinen uusi painos sitten vuoden 1988. Ostin samoihin aikoihin valtavasti englantilaisbändien mono-LP:tä ja niihin tutustuessa Who'n kakkonen ei ole kuulunut niihin eniten kuuntelemiini.

Vuoden 1995 CD-painos sisältää luonnollisesti Happy Jackin ja sen b-puolen sekä kuukautta ennen levyä julkaistun EP:n raidan Ready Stedy Who. Sen kakkospuolen kolme coveria alkaen Batman TV-sarjan tunnarilla ovat hulvattomia esityksiä. Japanilaiset ovat julkaisseet (2008 & 2012) levystä kahden levyn mittaisen deluxe editionin jonka ykköslevyllä on mono-miksaukset ja kakkoslevyllä niiden yleisemmät stereo versiot. Siltä löytyy esimerkiksi ensimmäisen LP:n jälkeen julkaistut singlet Substitute ja I'm Boy. Tällaista kaikki yhdessä paketissa levy on suositeltava hankinta. Aluperäisessä muodossa se ei ansaitse klassikko statusta, mutta kuuluu luonnollisesti bändin fanien levyhyllyyn.

Petri Myllylä

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit