Derek And The Dominos: In Concert




Polydorin johtoporras taisi aavistaa että valtavat määrät cocaiinia ja heroiinia kuluttanut Derek & The Dominos ei tule saamaan Laylan jälkeen aikaiseksi uutta studiomateriaalia. Retkueen saavuttua ainoaksi jääneellä kiertueellaan New Yorkiin Bill Grahamin kuuluisaan Fillmore Eastiin, paikalla ollut äänitysauto tallensi bändin perjantai- ja lauantai-illan (24/25.10.1970) esiintymiset.

Ostin 1994 ilmestyneen Live At The Fillmore 2CD, ja koska se sisältää kaikki In Concerton yhdeksän biisiä - ja paljon muuta, en nähnyt tuolloin tarvetta tutustua alkuperäiseen livelevyn. Paljon myöhemmin tajusin että kolme In Concertin kappaletta tulee eri illalta kuin CD:n versiot. Ainakin Amazonin asiakkaat kehuivat In Concertilla löytyvää versiota Why Does Love Have To Be Sadista, en miettinyt hetkeäkään kun löysin lontoolaisesta divarista levystä hyväkuntoisen kappaleen. Nopean rinnakkaissoiton päätteeksi nostan kädet pystyyn. En osaa sanoa kummat versiot biiseistä Why Does Love Have To Be Sad, Let It Rain ja Tell The Truth ovat parempia, In Concert vai Fillmore. Koska CD:n soundi päihittää selvästi ostamani vinyylin aion jatkossa kuunnella sitä vaikka yleensä vinyyli vastaavissa tilanteissa vie voiton.

Voin lyödä pienen vedon, että Polydor julkaisee vielä molemmat keikat kokonaisuudessaan. Kun Laylasta 2011 julkaistiin super deluxe -paketti, sille laitettiin mukaan In Concert muutamien lisäraitojen kanssa. Ehkä tämä tarkoittaa sitä että Fillmoren keikoista ei aivan lähivuosina tulla julkaisemaan erikoispakettia. Sellaista odotellessa voi suunnata Concert Vaultin sivuille, jossa ne on kuunneltavissa. Yhden kuuntelukerran jälkeen jaan sivujen arvostelun siitä että jälkimmäisen illan keikka (molempina iltoina soitettiin myös lyhyemmät ns. päiväkeikat) on se maagisempi.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit