Some Girls Live In Texas '78 (DVD, LP/DVD & CD/DVD)




En ollut nähnyt tätä keikkavideoa ennen arvostelun kirjoittamista vaan olin kuunnellut joitakin kertoja sen mukana tulleen CD:n ääniraitaa. Jostakin syystä LP:n tai CD:n saa itsellen vain ostamalla DVD:n tai Blu-rayn, jotka tosin ovat myynnissä myös ilman audiolevyä. Kun 19.7.1978 kuvattu keikka saa julkaisunsa vuonna 2011, skeptinen fani pelkää pahinta. Liian moni bändi kun on ryhtynyt julkaisemaan historiallisia äänityksiään vain saadakseen uusia tuotteita markkinoille. Some Girls Live In Texas '78 ei onneksi kuulu tähän sarjaan vaan se on kiinnostava ja hyvä julkaisu.

Mick Taylorin lähdettyä bändistä sen kitaroinnin taso laski selvästi eikä tätä asiaa muuta se että Mick Jagger alkoi soittamaan keikoilla aiempaa enemmän kitaraa. Omat Stones-keikkakokemukseni ajoittuvat 90-luvun alkuun jolloin bändi kompuroi paikoin todella pahasti. Itselleni tämän keikan suurin yllätys oli se kuinka hyvin bändi toimi lavalla ilman torviorkesteria, taustalaulajia ja muuta kuorrutusta. Charlie Watts ja Bil Wyman pitävät bändin kompin kasassa läpi keikan. Mutta kitaristi Keith Richards ja Ron Wood ovat tällä keikalla poikkeuksellisen loistavia. Viisikkoa täydentää bändin perustajajäsen pianisti Ian Stewart sekä Ian McLagan. Jälkimmäinen oli Ron Woodin Faces-bändikaveri ja hän sai kutsun kiertuebändiin vain kaksi päivää ennen starttia kun bändi oli tyytymätön tehtävään valitun Bernard Harveyn reggae-tyyliin. 

Keikan juoni on selvä. Alussa yleisö lämmitetään onnistuneella Chuck Berry coverilla Let It Rock sekä muutamalla vanhemmalla Rollari-biisillä, joista 1973 Star Star (oikealta nimeltään Starfucker) oli itselleni suuri löytö. Keikan lähdettyä käyntiin sen keskiosa rakentuu peräti seitsemästä uuden levyn kappaleesta. Lieneekö koskaan aiemmin, saati tämän jälkeen bändi tarjonnut keikkayleisölle näin paljon uutta materiaalia. Kiertueen setissä oli mukana myös uuden levyn biisi Lies, mutta se on joko jäänyt pois tältä julkaisulta tai sitä ei soitettu Texasissa lainkaan.

En ole saanut selville miksi bändi esiintyi suurten stadioneiden kiertueella alle 3000 hengen Will Rogers Memorial Centerissa (pikkukuva), mutta tämä ei ainakaan vaikuta bändiä haittaavan vaan he keskittyvät soittoonsa. Lavalla käy myös countrymuusikko Doug Kershaw, jonka viulu sopii hienosti Far Away Eyes'iin. Nähtyäni lopulta Blu-rayn huomasin Mick Jaggerin soittavan tällä biisillä koskettimia ajaen 40-vuotis synttäripäiväsankarin pianisti Ian "Stu" Stewartin ja urkuri Ian McLaganin hetkeksi evakkoon.

Kiertueella soitettiin harvoin encorea, mutta silloin kun yleisö sai bändin palaamaan lavalle, se kuuli vanhoja hittejä (I Can't Get No) Satisfaction ja Street Fighting Man. Bändi harjoitteli ennen kiertuetta Woodstockissa ja näistä nauhoista on kasattu pikkukuvassa oleva bootleg.

Olin nähnyt ennen tätä keikkaa vain yhden "vanhan" Rollari-keikan, vuoden 1972 kuvatun Ladies And Getleman: The Rolling Stones. Siihen verrattuna Some Girls on ROCK. Bändi on onnistuneesti imenyt itsensä punk-aallon myötä tullutta kapinallisuutta ja röyhkeyttä. Tämän Mick Jagger myös myöntää 2011 kuvatussa haastattelussa. Lisäksi Ronnie Woodin myötä bändi näyttää paremmalta ja energisemmältä vaikka Mick Taylorin blues-soittoa kuinka arvostankin.

Luojan kiitos Jaggerin ääni soi keikalla kirkkaasti eikä kähise kuten bonuksena olevalla lyhyellä TV-keikalla. Videon kuvanlaatu on jopa aikakauden standardin alapuolella, mutta onneksi kameratyö ja varsinkin kuvamiksaus ovat niin laadukkaita että rakeinen kuva ei vie yhtään keikan nautittavuudesta. Alkuperäinen stereoäänitys on levitetty onnistuneesti monikavaiseksi. Kuuntelin kirjastosta lainatun Blu-rayn ensiksi stereona ja vasta toisella katselukerralla DTS-HD Master audiona. Molemmat toimivat. Anttila kauppasi 2013 keikan DVD-versiota 7 eurolla ja reilu vuotta myöhemmin Amerikasta rahdattua punaiselle ja keltaiselle prässättyä 2LP/DVD:tä 15 eurolla. Molemmat löysivät nopeasti uuden kodin.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit