Waiting For The Sun




Vaikka tutustuin The Doorsin tuotantoon jo 1980 hankkimani kokoelmalevyn myötä, kuuntelin heidän kesällä 1968 julkaiseman kolmosalbumin ensimmäisen kerran vasta 2013. Olin sitä ennen tutustunut, ja positiivisesti yllättynyt 10 kuukautta aiemmin julkaistuun Strange Daysiin.

Bändin tarkoituksena oli täyttää koko toinen levypuolisko Jim Morrisonin musiikki/runoteoksella Celebration Of The Lizard. Lopulta joko järki voitti tai rohkeus loppui kesken, riippuu katsanto kannasta. B-buoli meni siis kokonaisuudessaan uusiksi ja sen täyttääkseen bändi kaiveli nauhakätköjä ja palasi esimerkiksi syksyllä 1965 demottuihin biiseihin. Ne korvasivat Lizardin ja yksi näistä biiseistä, Hello I Love You julkaistiin kesäkuussa 1968 singlenä. Biisi nousi peräti Amerikan (ja esim. Kanadan) listaykköseksi. Toinen leimallisesti "vanha" biisi on yksinkertainen ja surullinen Summer's Almost Gone, joka on jollakin kummalla tavalla aina vetänyt minua puoleensa. Huhujen mukaan Doors joutuu tilittämään biisistä saamansa tekijänoikeudet Kinksin Ray Davisille koska se olisi ollut liian lähellä All Day And All of the Night -biisiä. Kolmas "vanha" biisi on edellisen Strange Days -levyn sessioista ylijäänyt We Could Be So Good Together. Hiukan heppoinen biisi laitettiin aluksi Unknown Soldier sinkun kääntöpuolelle ja sieltä 4 kuukautta myöhemmin se sitten löysi tiensä LP:biisiksi.

Bändi päättää molemmat levypuoliskot sotateemaan. A-puolen viimeisenä kuultava Unknown Soldier on mielestäni yksi levyn hienoimmista biiseistä ja se oli myös mukana bändin ainoan Euroopan kiertueen settilistassa syksyllä 1968. Sitä vastoin levyn päättävä Five To One ei ole itselleni oikein koskaan auennut. Ehkä jonakin päivänä tajuan sen suuruuden.

Jostakin syystä Lizardin kohtalon koki myös levyn nimiraita, joka kuitenkin kelpasi pari vuotta myöhemmin äänitetylle Morrison Hotel LP:lle. Seuraavana vuonna julkaistu live-LP sisältää Lizardin mutta sen 17-minuuttinen studioversio julkaistiin vasta 2006 bändin elossa olleiden jäsenien ja tuottaja Bruce Botnickin tekemällä 40th Anniversary Mix CD:llä. Monikanavamusiikin ystävät sijoittivat 40-vuotisjuhliin pari euroa extraa, jolloin he saivat CD:n kaverina levyn 5.1 miksauksen DVD:llä. Kahden edellisen Doors-levyn monikanavamiksaukset olivat yllättäneet minut positiivisesti ja hankin hyllyyni amerikkalaisten 2013 julkaiseman SACD, joka on teoriassa astetta laadukkaampi kuin DVD. Myös tämän levyn suhteen monikanavamiksaus kuuluu niiden onnistuneiden joukkoon.Amerikkalaiset julkaisivat saman miksauksen korkearesoluutioisempana

Waiting For The Sun kiillotettiin uudelleen albumin 50-vuotisen taipaleen kunniaksi. Uusi remasterointi pohjaa tällä kertaa alkuperäiseen miksaukseen eikä mainittuun 40th Anniversary Mix'iin. Itselläni on tätä kirjoittaessa sylissä sen LP + 2xCD, jossa LP ja ensimmäinen CD ovat musiikillisesti identtisiä. Bonuslevyllä on yhdeksän kappaleen Rough Mixes, sekä 15-minuuttinen mono-äänitys Kööpenhaminan keikalta syyskuulta 1968. Molemmat aiemmin julkaisemattomat kokonaisuudet ovat kiinnostavia, mutta en silti ole tyytyväinen 50-v julkaisuun. Paketti on mielestäni liian suppea, mukana olisi pitänyt olla ehdottomasti ainakin levyn nimikappale ja mainittu Lizard. Voisin olettaa että osa ostajista ei myöskään arvosta kahden formaatin kokonaisuutta, jossa LP nostaa sen hintaa mutta ei laajenna pakettia. Toisin kuin samana vuonna julkaistut The Beatles White Album, The Band tai Jimi Hendrix'in Electric Ladyland, Waiting For The Sun ei sisällä myöskään levyn monikanavamiksausta. Ilman vinyyliä, saman hintainen paketti olisi voinut sisältää kolmannen CD:n sekä monikanavaisen miksauksen Blu-ray'llä.

Petri Myllylä / 04.12.2020


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit