The Soft Parade




Joulukuussa 1968 julkaistu Touch Me -single antoi esimakua Doorsin musiikillisen suunnan muuttumisesta. Vaikka biisi onkin sävellyksenä tietynlainen jatkumo heidän aiemmille hiteille (jota Touch Me oli USA:ssa, mutta ei Englannissa), sen instrumentaatio poikkeaa selvästi bändin aiemmasta. Mukana on jousiorkesterin lisäksi saksofoni, joka onkin yllätyksekkäästi biisin soolosoitin. Kuukautta ennen legendaarista Woodstockin festivaalia (jossa Doors EI esiintynyt), heinäkuussa 1969 julkaistu levy sisältää molemmat singlebiisit sekä seitsemän uutta kappaletta. Niistä mikään ei ole noussut bändin kuolemattomien klassikoiden joukkoon.

Oma suhteeni Doorsiin on ollut etäinen ja välillä hiukan viileä. Tätä levyä en ollut koskaan kuullut ennen kuin lainasin sen 40th Anniversary Editionin, joka sisältää bonusmateriaalin lisäksi alkuperäisen levyn uudelleenmiksattuna. Kolmannen kuuntelukerran jälkeen siirryin levyn julkaisun jälkeen äänitettyjen keikkojen pariin. Kun pari vuotta myöhemmin löysin levyn amerikkalaisen 1970 uusintapainoksen priimakunnossa, minusta tuli ensimmäisen kerran Soft Paraden omistaja. Kuunteluhuoneen nojatuolissa istuessani huomasin miettineeni mitä levyn aikalaiset ovat siitä ajatelleet. Minusta se on bändin Morrisonin aikakauden studioalbumeista heikoin. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit