Eric Clapton's Rainbow Concert




Nimensä mukaisesti Lontoon Rainbow-teatterissa 13.1.1973 soitetuista kahdesta keikasta kasattu alkuperäinen LP-julkaisu tuli itselleni tutuksi vasta 2014. Sen vain yhden levyn mittainen julkaisu oli varmasti kaupallisesti onnistunut, mutta taiteellisesti se on 1995 julkaistuun laadukkaaseen CD-päivityksen verrattuna torso. Niin paljon kuin vinyylin soinnista pidänkin, hankkimani alkuperäinen

Ehkä jossain tulevaisuudessa on myös se päivä jolloin molemmat keikat julkaistaan virallisesti kokonaisuudessaan.

Keikan taustalla oli The Who'n kitaristi Pete Townshendin halu auttaa kaverinsa palaamaan esiintymislavoille. Derek And The Dominos parivaljakon Jim Gordonin skitsofreenisyys (asustelee yhä mielisairaalassa murhattuaan äitinsä 1983) ja bändin rankka huumeiden käyttö oli ajanut Claptonin vuonna 1971 rankkaan heroiinikoukkuun, mutta hän oli ainakin hetkellisesti kuivilla huumausaineista tämän keikan aikoihin. 

Clapton siirtyi pian tämän keikan jälkeen suunnittelemaan uransa jatkoa. Hänen uusi suuntansa ei välttämättä ilahduttanut niitä faneja, joille hän oli ensisijaisesti kitarasankari. Itse kuulun tähän joukkoon ja meille Rainbow Concert on yksi Claptonin hienoimmista hetkistä vaikka erityisesti tätä keikkaa varten kasattu taustajoukko (Esim. Townshend, Stevie Winwood, Ronnie Wood & Jim Capaldi) ei ollut soittanut yhdessä ainuttakaan keikkaa ennen kahta 13.1.1973 soitettua.

Alkuperäinen vinyyli oli vain kuuden kappaleen ja 35 minuutin mittainen. Siitä tehtiin toki 80-luvulla identtinen CD-versio, mutta 1995 julkaistu remasteroitu levy on kestoltaan tuplat alkuperäiseen verrattuna ja täten ehdottomasti hintansa arvoinen. Tältä puuttuu setissä olleet Jimmy Cox'in 20-luvulla säveltämä blues Nobody Knows You When You're Down And Out ja Dominos-biisi Why Does Love Got To Be So Sad.

 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit