There's One in Every Crowd




Oma kiinnostukseni Eric Claptonin soittoa kohtaan alkoi hankittuani kokoelmiini vuonna 1982 Creamin esikoislevyn. Tuntuu hiukan nololta myöntää itselleen että minulla meni 30 vuotta ennen kuin päätin kuunnella miehen koko tuotannon. Hankin jo 80-luvulla kitaristin kokoelmaboxin Crossroads, jota kuuntelin lähes kolmekymmentä vuotta.

There's One in Every Crowd on tehty saman bändin kanssa kuin edellisen vuoden 461 Ocean Boulevard. Clapton sai levytystauollaan demokasetin entiseltä Dominos-basisti Carl Radlelta ja perusti uuden bändin tämän ja demolla soittaneiden rumpali Jamie Oldakerin ja kosketinsoittaja Dick Simsin kanssa. Hyvä kokemus lyhyestä yhteistyöstä Duane Allmanin kanssa lienee vakuuttaneen Claptonin toisen kitaristin tarpeellisuudesta bändissä sillä George Terry komppasi maestron rinnalla aina 70-luvun loppuun asti. Herrojen lisäksi bändiin tuli laulajatar Yvonne Elliman. 

Kolmen miehen blues-bändin kitarasankarin siirtyminen ison orkesterin viihdeartistiksi ei ole taatusti ollut Claptonin fanille mikään helppo pala. Kitaristin nykymaineen tuntien voi olettaa että hänen menettäessä 70-luvulla yhden blues-fanin hän sai itselleen kymmenen uutta poprock-fania. Bändi kasvoi syksyllä juuri ennen Jamaicalle suuntautunutta äänitysreissua toisella naislaulajalla Marcy Levyllä (myöhemmin Marcella Detroit), joka tunsi Claptonin bändin jäsenet yhteisiltä Bob Seger ajoilta. There's One in Every Crowd:lla hänen rooli on vielä olla Ellimanin taustalla Yvonnen laulaessa soolot.

Clapton levytti There's One In Every Crowd'n joskus vuoden 1974 lopussa. Reggae-cover I Shot The Sheriff oli noussut puoli vuotta aiemmin Amerikan listaykköseksi. Claptonin versio oli itse asiassa huomattavasti menestyneempi kuin sen säveltäjän Bob Marleyn. Näin kuuluisasta blueskitaristista tuli yllättäen suurelle yleisölle karibialaisen soundin yksi suurimmista tutustuttajista. Syksyn 1975 cover-single Knockin' On The Heaven's Doors jatkoi musiikillisesti tätä  vaikka Bob Dylanin alkuperäissävellys ei mikään reaggae olekaan. Clapton soitti myös biisin sovittajan Arthur Louis'in aiemmin julkaistulla versiolla ja kiitokseksi valmiiksi tehdystä sovituksesta Clapton äänitti menestykseksi nousseen sinkun b-puolelle Louis'in Someone Like You.

Reggae kuuluu myös tällä levyllä vaikka sessioissa yhdessä Peter Toshin kanssa äänitetyt nauhat jäivätkin vuosikymmeniksi varastoon odottamaan julkaisua. Claptonin ja Terryn yhdessä tekemässä Don't Blame Me'ssä Clapton imitoi erinomaisesti karibianmeren laulutapaa. Traditionaalinen Swing Low, Sweet Chariot saa sekin karibialaistyylin. Mutta levyn parhaat hetket eivät ole reaggaeta vaan bluesia. Bändin versio vanhasta Elmore James klassikosta The Sky Is Crying ei ole tyyliltään samanlainen bluesrock kuten myöhemmin Stevie Ray Vaughan tekemä vaan paljon jazzmaisempi, jossa Claptonin laulu on poikkeuksellisen hyvää. Toinen onnistunut blues on kitaristin oma Better Make It Throught Today. 

There's One in Every Crowd sessioista jäi paljon musiikkia yli tarpeen ja osa näistä kappaleista julkaistiin vuonna 1988 mainitsemallani Crossroads-boxilla. Albumin pitkään odotettu remasterointi tapahtui syksyllä 2013. Se nidottiin yhdessä 461:n ja livejulkaisun E. C. Was Heren kanssa kuuden levyn boxille Give Me Strenght. Albumin seitsemästä bonuksesta kaksi on aiemmin julkaisemattomia. Give Me Strenght'in kiinnostavinta antia edustaa Blu-ray, jolla on mukana There's One In Every Crowd'n harvinainen 4-kanavamiksaus. Boxista julkaistu samanniminen tupla sisältää There's One In Every Crowdin ja 461 Ocean Boulevard bonuksineen. Sen hankkimisesta huolimatta omistamani hollantilainen vinyyli soi aika ajoin kodissani. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit