No Reason To Cry




Eric Claptonin huumevieroituksen ja kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen syntynyt 461 Ocean Boulevard ja kolme vuotta myöhemmin 1977 julkaistu Slowhand ovat herran 70-luvun kaksi suurinta kaupallista ja taiteellista menestystä. No Reason To Cry on toinen näiden välissä tehdyistä levyistä. Kuten There's One in Every Crowd, No Reason To Cry ei sisällä yhtään kitaristin repertuaariin vuosikymmeniksi jäänyttä hittiä.

Edellisen levyn sessioihin osallistunut ja syksystä 1974 bändissä toisena taustalaulajana ollut Marcy Levy laulaa soolona Claptonin kanssa tekemän biisin Innocent Times ja kolmestaan Ellimanin ja Claptonin kanssa kosketinsoittaja Dicky Simms'in kanssa tekemän Hungryn. Meno alkaa muistuttamaan tuolloin huippusuosittua Fleetwood Macia. Levyllä vierailevat myös esimerkiksi Bob Dylan, joka duetoi Claptonin kanssa itsensä tekemän Sign Language. Toinen duetto on Claptonin ja The Bandin basistin Rick Dankon kanssa tekemä ja laulama All Our Past Times.

Claptonin bändin soittajat tulivat Oklahomalaisesta Tulsan kaupungista, joka tunnetaan vahvasta dixie-musiikin perinteestä. Kun siihen lisätään country- ja gospel-vaikutteet, jotka kaikki kuuluvat kahden aiemman albumin tavoin myös tällä levyllä, ollaan aika kaukana siitä blueskitaristista, jota vielä muutama vuosi aiemmin palvottiin genren messiaana. Vuonna 1990 julkaistulle CD:lle saatiin (ehkä Sign Language singlen b-puolelle) sentään bonukseksi Claptonin cover Little Walterin hitaasta bluesista Last Night. Tästä huolimatta No Reason To Cry ei ole blues-levy eikä samalla tavalla timanttinen viihdelevy kuin Claptonin 60-luvulla itselleen hankkiman lisänimen Slowhandin mukaan nimetty seuraava albumi.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit