Just One Night




Just One Night on yksi ensimmäisiä Clapton-levyjä, joiden ilmestymisen muistan. Tosin viisitoistavuotiaana hän ei kuulunut kuuntelemieni artistien joukkoon. Seuraavien vuosikymmenien aikana tutustuin hissunkissun miehen musiikkiin ja lopulta myös tähän levyyn. Nykyään omistan tämänkin analogiaikakauden levyn vinyylimuodossa. 

Eric Clapton hajoitti pitkään toimineen bändinsä vuoden 1978 lopussa ja kasasi pian uuden kokoonpanon. Se poikkesi monilta osin edeltäneestä bändistä. Ensinnäkin sen soittajat olivat tällä kertaa brittejä eikä jenkkejä. Toiseksi iso ero oli naispuolisten taustalaulajia puuttuminen. Maaliskuussa 1979 USA:ssa jatkuneella Backless-kiertueella ei soittanut yksikään albumilla soittanut muusikko. 

Joulukuussa 1979 Tokiossa äänitetty tuplalevy on hyvä yhdistelmä Claptonin suurimpia hittejä (miinus reaggea-biisit) ja kitaristin maineen perustana olevia bluesbiisejä. Ainoa kappale joka ei oikein istu kumpaankaan ryhmään on edellisen Backless-albumin toinen Dylan-cover If I Don't Be There By Morning. Siinä sooloilee yhä 2000-luvulla Claptonin kanssa keikkaileva pianisti Chris Stainton. Toinen uuden bändin kantava voima on toisena kitaristina (myös soolokitaristina) soittava Albert Lee, joka laulaa levyllä Dire Straits'in Setting Me Up'in. 

Toisen levyn avaa Claptonin idolin Otis Rushin Double Trouble. Se on kolme minuuttia lyhyempi kuin Crossroads 2:n vuoden 1978 versio, mutta mahdollisesta editoinnista huolimatta onnistuu olemaan yksi keikan kohokohdista. Itse asiassa tuplan kakkoslevy on kauttaaltaan niin hyvä ettei sieltä löydä etsimälläkään heikkoa raitaa. Tuntuu kuin Clapton olisi saanut tarpeekseen niistä väitteistä että supertähdeksi noustuaan hän olisi menettänyt soittotaitoaan. Just One Night onnistuu todistamaan, että tämä ei pidä paikkansa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit