One Of These Nights




Eagles epäonnistui pahasti kolmannella levyllään On The Border. Vaikka tuo levy menestyi kaupallisesti vähintäänkin kohtuullisen hyvin, bändillä oli taatusti painetta löytää uusi vaihde ja palata nousussa olevaksi bändiksi. One Of These Nights on täysin edeltäjänsä vastakohta. Tämä levy on kauttaaltaan kiinnostava alkaen nimiraidan groovesta introsta ja päätyen pian bändistä lähtevän kitaristin Bernie Leadonin viimeiseen Eagles-tuotokseen I Wish You Peace. (Bernie esiintyi bändin muiden jäsenien kanssa 1998 kun se nimitettiin R&R Hall Of Fameen). Ainoa itselleni vähemmän kiinnostava kappale on Bernien a-puolen päättävä, banjolla soitettu instrumentaali. 

One Of These Nights on selvästi edeltäjiään popmaisempi. Viulujen soidessa Take It To Limit taustalla ollaan jo hälyttävän lähellä Las Vegasin tunnelmaa, siis kaukana bändin country taustasta. Vaikka kakkospuolen avaava  Lyin' Eyes toi bändille sen ensimmäisen Grammyn, itse pidän eniten levyn nimikappaleesta sekä keikkabravuuriksi nousseesta After The Trill Is Gone.

Ellei bändin seuraavan levyn nimikappale Hotel California olisi niin kiistaton bändin tunnussävel, voisi tätä levyä kutsua heidän parhaakseen. Mutta vaikka sen tiputtaisi seuraajansa taakse, on silti kyseessä ehdoton 70-luvun country- ja/tai aikuisrockin klassikko.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit