Live At The BBC 2012




Parin vuoden intensiivisen diggailun jälkeen oli mukava vihdoin nähdä Black Keys lavalla, olkoonkin että kyseessä on erikoiskeikka pienen studioyleisön ympäröimänä. Yhdentoista kappaleen setti jakautuu niin että neljän vanhemman kappaeen lisäksi siinä on neljä biisiä uudelta El Caminolta sekä kolme edelliseltä Brothersilta. Osa bändin alkuajan biiseistä esitetään ilman bändin livekokoonpanoon tullutta basistia ja kosketinsoittajaa. Esiintymisen päättävä I Got Mine on vallaton esimerkki siitä kuinka hyvin rock-bändi voi toimia vain kahden miehen voimin.

Ohjelma lähetettiin BBC Radio 1:n DJ Zane Lowen ohjelmassa helmikuun 15. mutta sen kuvauspäivämäärä on itselleni selvittämättä. Setti ei ole enää nähtävissä BBC:n sivuilla, mutta se löytyy toki YouTubesta.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit