Let the Good Times Roll




Voi tietysti ajatella, että B.B. King on mennyt tekemään tällaisen levyn ns. swing-boomin myötä, mutta yhtä paljon on varmasti syytä siinä, että hän on nähnyt hyvän tilaisuuden kunnioittaa esikuvansa ja arvostamansa artistin/viihdyttäjän musiikkia. Alaotsikko ”The Music Of Louis Jordan” ei tarkoita kappaleiden tekijyyttä, sillä varsin luetettavan tuntuisista säveltäjätiedoista selviää, että vain kappaleilla (2), (8), (14) ja (17) Jordan on merkitty yhdeksi tekijöistä. Sehän ei tietysti Jordanin arvoa ja merkittävyyttä vähennä. Jordanin menestys oli huimaa, ja B.B:n valitsemista kappaleista valtaosa oli Top 3 -hittejä vuosina 1942-49, esim. (1) peräti 17 viikkoa listaykkösenä v. -46. Vain kappaleille (14), (16) ja (18) en löytänyt listasijoitusta.

B.B:n tulkinnat ovat varsin ”uskollisia” ja kappaleiden kestot pysyvät kolmen minuutin huitteilla. Pääosassa onkin Jordanin musiikki - ja se muodostaneekin levyn suurimman ongelman, jos vertailukohta/alkuperäinen on hyvin mielessä. Mutta ongelma koskee vain ns. pidemmälle ehtineitä, ja tämä on aivan mainio levy aloittaa asianharrastus ja syvällisempi perehtyminen.

B.B:llä on taustalla varsin kovatasoinen ryhmä. Torvet sovittanut ja alttoa Jordanin tavoin soittava Hank Crawford pääsee hyvin esille. Myös trumpetisti Marcus Belgrave säväyttää ja tenoristi David ”Fathead” Newman on mies paikalaan. Dr. John ilahduttaa pianonsoitollaan kautta levyn ja duetoi kappaleen (2) B.B:n kanssa. Huumori on tärkeä käyttövoima tässä musiikissa, ja meno on enimmäkseen ronskia. Räväkimmillään se on kappaleissa (13) ja (14), joihin rumpali Earl Palmer pistää potkua miltei rock'n'rolliksi asti. Hammond-urut (Neil Larsen) kuuluvat myös kuvaan joillakin kappaleilla ja rytmikitaristi Russell Malone pääsee paremmin esille kappaleissa (16) ja (17). Bluesimpaa menoa edustavat kunnialla (4), (9), (15) ja (18).

B.B:n konserttien vakioaloittaja ja aiemminkin levyttämä (12) saa tässä totutusta poikkeavan sovituksen. Myös bluesmiesten suosima (5) on maukkaasti sovitettu. Kappaleella kiinnittyy huomio kivasti kutittelevaan kitarointiin. Kokonaisuuden kannalta kitaransoitto ei materiaalista johtuen ole niinkään pääosassa tällä cd:llä. Sitäkin lajia kuullaan kyllä, erinomaisesti soitettuna, musiikkiin orgaanisesti liittyen.

Kaiken kaikkiaan tämä on varsin hyvä levy, joskaan ei ehkä viimesyksyisen "Blues On The Bayou'n" luokkaa, jos vertailla pitää. Laulajana B.B. Kingin nuoruuden kiihkeys on vaihtunut bluesin vanhemman valtiomiehen rentoon ja varmaan luentaan/tulkintaan. B.B. vanhenee arvokkaasti, ja suo bluesin ja yleensä hyvän musiikin ystäville mainioita hetkiä musiikkinsa parissa - oli sitten kyse tallenteista tai konserttitilanteista. Vähemmästäkin voi olla kiitollinen.

Teksti: Juhani Laikkoja
(julkaistu BN-numerossa 6/1999)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit