Six Silver Strings




BB:n diggailuni alkoi hänen 50-luvun tuotannosta, josta siirryin lyhyen 60-luvun visiitin jälkeen nopeasti tuoreempaan tuotantoon. Pari-kolmekymmentä BB-albumia kuunneltuani tartuin lopulta Six Silver Strings'iin. Se on mielestäni kaikista kuulemistani kitaristin levyistä ärsyttävin. Tuotanto on niin läpitunkevan 80-lukua että pahemmasta ei ole väliä. Jos jollakin olisi siihen intressi, tämä albumi kaipaa Stipped-päivitystä. Levyn musiikki on hyvää kunhan siltä saisi pois syntikat, sähkörummut ja muut "nykyaikaiset" soundit.

Petri Myllylä

 

A (1) Six Silver Strings (2) Big Boss Man (3) In The Midnight Hour (4) Into The Night
B (1) My Lucille (2) Memory Lane (3) My Guitar Sings The Blues (4) Double Trouble

Six Silver Strings -kiekkoa mainostetaan juhlallisesti Kingin 50. LP-julkaisuksi ja kansitekstit ovat sen mukaiset, joutavanpäiväistä höpinää. En tiedä kuinka tuohon lukemaan on päädytty, mutta kaipa se on koko lailla lähellä totuutta, mitä tulee oman levy-yhtiön erilaisiin albumeihin. Itselläni on muodossa tai toisessa 45 B.B:n erisisältöistä kakkaraa ja muutamia aukkoja on tiedossa.

Kuten tiedetään, Kingin viimeisten 15 vuoden tuotanto pitää sisällään jos jonkinlaista moskaa, mutta myös ihan kiitettävää materiaalia - tuoreena esimerkkinä LP Blues'n'Jazz (MCA 5413). Siitä mennään nyt kyllä alaspäin, vaikka varsinkin ykköspuolen ajan kuunteluvireeni pysyi vetreänä. En ole varma, johtuuko kyllästymisestä vai kappaleiden huonoudesta, että kakkospuoli ei enää sytytä. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Lisäksi vierastan periaatteessa B1:n ja B3:n tyyppisiä lurituksia, joilla artisti laulaa: "minun kitarani" tai "minun Lucilleni", vaikka säveltäjä ja sanoittaja on aivan joku muu.

Jimmy Reed varmaan kääntyy haudassaan kuullessaan A2:n, ja ankarin puristi joutuu luultavasti haudan partaalle samasta syystä. Minua voimakkaan diskosävytteinen "Boss" kuitenkin jotenkin liikahduttaa (en taidakaan olla puristi, täh). Samaten Wilson Pickettin legendaarisessa A3:ssa on sykähdyttävää potkua. Kolmas mainitsemisen arvoinen raita on elokuvan Into The Night nimimelodia. Muutkin kyseisen leffan B.B.-tallenteet sisältyvät käsittääkseni tälle LP:lle, joten Soundtrackia ei tarvitse ainakaan Kingin takia hankkia.

Teksti: Pertti Nurmi
(julkaistu alunperin BN-numerossa 1/1986 yhteisarviona LP:n B.B. King: "King Of The Blues Guitar - Guitar Instrumentals"/Ace Records kanssa)


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit